EBT Mastersin 42 jalan mittainen rataolosuhde osoittautui hankalaksi ainakin kilpailun tulostason perusteella. Jesse Kalliolle se ei ollut ongelma, vaan hän otti voiton jopa ylivoimaisesti.

Kahdeksan sarjan karsinnassa Carsten Hansen pystyi muutaman sarjan verran haastamaan Kallion, mutta jäi lopulta kauas hänen taakseen pisteissä. Kallio keilasi kahdeksaan sarjaan 1754 pistettä ja eteni jatkoon ykkösenä. Toisena jatkopaikan otti Irlannin Christopher Sloan tuloksella 1689, kolmantena Teemu Putkisto lukemin 1599 ja Hansen nappasi kuitenkin viimeisen jatkopaikan tuloksella 1567.

Neljän sarjan jatkopeleissä Kallio ja Hansen pelasivat saman tuloksen 836, mutta kun Kalliolla oli lähes 200 pistettä etumatkaa Hanseniin, ei tanskalaisella ollut mahdollisuuksia. Sloanin ja Putkiston tulostaso putosi ja he jäivät parituloksen alle neljän sarjan blokeissaan. Miesten lopullinen järjestys siis niin, että voittajaksi keilasi Kallio pistesaldolla 2590, toiseksi sijoittui Sloan 2422, Hansen nousi kolmannelle sijalle 2403 ja Putkisto putosi neljänneksi 2355.

Kallio kommentoi peliään:

-Keli oli tosiaan hankalin, millä oon hetkeen pelannut. Yritin vaan osua taskuun ja paikata kaiken mitä jäi. Pallonreaktio oli koko päivän ihan älyttömän hyvä ja paikkasin käytännössä kaiken, mikä vaan oli mahdollista. Kokonaisuudessaan päivä oli heitollisesti tosi hyvä.

Naisten puolella Bernice Lim oli Kallion tavoin omilla tuloslukemillaan, vaikka kahdeksan sarjan jälkeen tilanne oli varsin tasainen. Johdossa oli Limin maajoukkuekaveri Jazreel Tan tuloksella 1657, hänen perässään Ida Andersson tuloksella 1645 ja Lim oli vasta kolmantena, mutta pienellä erolla tuloksellaan 1640. Neljäntenä jatkoon pääsi Ruotsin Cajsa Wegner pistein 1618.

Neljän sarjan jatkopeleissä Lim keksi jotain, mitä muut eivät ja pelasi hienon tuloksen 899. Muut naiset eivät enää paritulosta saaneet, joten Lim otti voiton selvällä erolla loppulukemin 2539. Muista sijoista käytiin tasainen kamppailu, jossa toiseksi nousi Cajsa Wegner 2409, kolmanneksi jäi Tan 2402 ja neljänneksi Ida Andersson 2393.

 

Kilpailun tulokset

 

Eliisa Hiltunen

Edit. Kallion kommentit lisätty 30.6. Klo 10.10.