Ruotsin Helsingborgissa pelatut nuorten MM-kilpailut huipentuivat keskiviikkona, kun mitalistit ratkottiin kaikissa pelimuodoissa. Suomalaiskeilaajia ei valitettavasti ollut mukana mitalipeleissä. Tässä uutisessa kooste MM-kisojen päätöspäivän tapahtumista.

Yksi nuorten MM-finaalipäivän nimistä oli Ruotsin vasta 16-vuotias Carl Eklund. Superlupaus aloitti päivän voittamalla maailmanmestaruuden miesten singlessä. Loppuottelussa kaatui Malesian Ahmad Azriq bin Izamudin. Izamudin voitti avaussarjan 227–193, mutta Eklund nosti hurjasti tasoaan voittamalla seuraavat 258–247 ja 279–192. Pronssia saivat Ruotsin Robin Ilhammar ja Etelä-Korean Junghun Bae.

Eklund juhli myös miesten parikilpailussa, parinaan Ilhammar. Ruotsalaiskaksikko voitti loppuottelussa Etelä-Korean Baen ja Ji Geunin murskaavalla suorituksella sarjoin 279–207 ja 278–258. Kahden kullan lisäksi Eklund voitti hopeaa sekajoukkuekilpailussa.

Singaporen Colleen Pee voitti kisoissa huikeat neljä kultamitalia. Kuva: Olli Pakonen

Naisten puolella Singaporen Colleen Pee oli Eklundin tavoin liekeissä, mutta vielä astetta kovemmalla lopputuloksella. Pee voitti äärimmäisen jännittävässä singlen loppuottelussa Malesian Alyaa Addini binti Zulamrin vasta uusintaruutujen kautta. Pee voitti ensimmäisen sarjan 213–190, mutta toinen päättyi tasan 212–212. Täten keilattiin kahden ruudun uusinta, jonka Pee vei nimiinsä 60–40.

Pee haki toisen kultamitalinsa voittamalla parikilpailun Arianne Tayn kanssa. Ranska taipui loppuottelussa sarjoin 258–187 ja 228–195.

Singaporen Pee suorastaan rohmusi kultamitaleja. Kisojen kolmas kulta tuli, kun Singapore voitti naisten joukkuekilpailun. Hopealle sijoittui Yhdysvallat. Pronssia ottivat Ruotsi ja Etelä-Korea. Neljännen kultamitalinsa Pee nappasi sekajoukkuekilpailussa, jossa Singapore kaatoi loppuottelussa Ruotsin sarjoin 266–236 ja 215–196. Sekajoukkuevoiton ansiosta Arianne Tayn saldoksi kertyi myös upeat kolme kultamitalia.

MM-kisojen tulospalvelu

MM-kisojen seurantasivu

Finaalipäivän mitalipelien tuloksia:

Miesten single:
Kultaa: Carl Eklund, Ruotsi
Hopeaa: Ahmad Azriq bin Izamudin, Malesia
Pronssia: Robin Ilhammar, Ruotsi & Junghun Bae, Etelä-Korea

Naisten single:
Kultaa: Colleen Pee, Singapore
Hopeaa: Alyaa Addini binti Zulamri, Malesia
Pronssia: Victoria Varano, Yhdysvallat & Zoriani Reyes, Puerto Rico

Miesten parikilpailu:
Kultaa: Eklund ja Ilhammar, Ruotsi
Hopeaa: Geun ja Bae, Etelä-Korea
Pronssia: Airel Amri bin Suhaimi ja Megat Zaqrul Haiqal Megat Zairudin, Malesia
Pronssia: Stephen Luke Diwa ja Marc Dylan Custodio, Filippiinit

Naisten parikilpailu:
Kultaa: Colleen Pee ja Arianne Tay, Singapore
Hopeaa: Manon Grandsire ja Emma Friant, Ranska
Pronssia: Nora Johansson ja Emma Halttunen, Ruotsi
Pronssia: Ning Tay ja Quek Lu Yi, Singapore

Miesten joukkuekilpailu:
Kultaa: Tšekki
Hopeaa: Yhdysvallat
Pronssia: Saudi-Arabia & Australia

Naisten joukkuekilpailu:
Kultaa: Singapore
Hopeaa: Yhdysvallat
Pronssia: Ruotsi & Etelä-Korea

Sekajoukkuekilpailu:
Kultaa: Singapore
Hopeaa: Ruotsi
Pronssia: Malesia & Kolumbia

 

Teksti: Markus Viljanen