Varkauden Mainareiden Juho Rissanen voitti keilaseura Boomin järjestämän kilpailun Mikkelin Keilakukossa. Voiton lisäksi Rissanen kirjautti nimensä Mikkelin uuden keilahallin historiaan keilaamalla hallin ensimmäisen 300 pisteen sarjan. 

Juho Rissanen kukisti pitkän loppukilpailun huipentaneessa yhden sarjan finaalissa Kouvolan All Starsin Mika Oksasen pistein 247-207.

Loppukilpailun ensimmäisen vaiheen parhaat ja komeat pisteet 939 neljään sarjaan kaatoi Savonian Timo Laukkarinen.

Toisessa vaiheessa Ysisadan Kari Hurri pelasi lähes 250 pisteen keskiarvolla kärkituloksen 993 neljään sarjaan. Juho Rissanen ja Veljmiesten Antti Antikainen jäivät vain kolmen pisteen päähän Hurrista. 

Kahdeksan pelaajan jatkopeleihin selviytyivät myös Giantsin Ani Juntunen, Mika Oksanen ja Mikkelin keilaajista Boomin Jari Aikioniemi ja Matti Laitinen sekä St.Michel Bowlersin Timo Liukkonen.

Seuraavassa osiossa ratkaistiin kahdella sarjalla neljä jatkopaikkaa. Kari Hurri (437), Jari Aikioniemi (462) Juho Rissanen (396) ja Mika Oksanen (422) selviytyivät kamppailemaan kilpailun voitosta yhden sarjan pudotus- eli eliminaattoripeleihin.

Ensimmäisestä sarjasta jatkoon kaatoivat Jari Aikioniemi (241), Mika Oksanen (219) ja Juho Rissanen (216). Neljä reikää porannut Kari Hurri (164) siirtyi katsomon puolelle.

Toisessa sarjassa Rissanen tykitti supertehoilla 12 kaunista kaatoa ja tulos 300 vei hänet finaaliin. Oksanen ja Aikioniemi kävivät tasaista kamppailua, joka ratkesi loppusarjassa Oksasen eduksi pistein 207-174.

Kaatojonojen makuun päässyt Rissanen ei antanut finaalissa Oksaselle mahdollisuuksia vaan otti kisan voiton pistein 247-207.

Rissanen keilasi loppukilpailun 9 sarjaansa hyvällä 239 pisteen sarjakeskiarvolla. Kisan pääpalkinnon lisäksi hän kuittasi Keilakukon ensimmäisestä trebasta 300 euron palkinnon. Sarjan kaadot olivat rävähtäviä, viimeinenkin, mutta pieni sävähdys hallissa kävi kun imuysi oli neljäsosasekunnin pystyssä ennen armahtavaa talkkaria.

– Olen tosi tyytyväinen voitosta ja trebasta. Yllättävän hyvin peli kulki, koska sairastelin tammikuussa ja olin antibioottikuurilla. Kerran pystyin keilaamaan Ballmastersin jälkeen ennen tätä kisaa. Heitin alkupelin Brunswickin Herolla ja kolme loppusarjaa, muun muassa kolmesatasen, Brunswickin Gutting Edge Solidilla. Se liukui hyvin kuivallakin perällä taskuun.

Rissasen ainoa vaikea hetki kilpailussa oli ryhmävaiheen toisessa sarjassa (153), missä hän oli lähellä pudota pelistä tehtyään kaksi reikää ja ryhmämissin. Pallon vaihto meni nappiin, sillä loput sarjat olivat 216, 300 ja 247. 

Teksti ja kuva: Markku Lahikainen