Kauden 5. Ranking-osakilpailu tekee poikkeuksen kauden muihin Talissa järjestettäviin Ranking-osakilpailuihin, sillä se keilataan Itä-Suomessa, Imatran kylpylän keilahallissa.

Ranking keilataan nyt seitsemännen kerran järjestettävän Imatran Pultti Turnauksen yhteydessä. Karsinta on saatiin päätökseen eilen lauantaina 7.3. ja sunnuntaina finalistit ovat nyt selvillä.

Karsinnan tulokset, 16 parasta keilaavat sunnuntain finaalissa 

Finaalin avausosion kaikki tulokset

Finaalin toisen osion kaikki tulokset

Sunnuntain finaalissa karsinnan 16 parasta keilaavat klo 12.00 alkaen ensin kuusi sarjaa amerikkalaisittain. Valitettavasti sunnuntaina kolme pelaajaa joutui jättäytymään kilpailun finaalista pois: karsinnan ykkönen Niko Oksanen, Ville Holmström sekä Petri Kankaanranta.

Tämän jälkeen kahdeksan parasta pelaavat vielä neljä sarjaa jatkaen ensimmäisten kuuden sarjan pisteisiin.

Kun kahden osion jälkeen kolme parasta ovat selvillä, he keilaavat kolmen parhaan pudotuspelit siten, että ykköseksi sijoittunut menee suoraan loppuotteluun. Hänelle ratkaistaan loppuotteluvastustaja, kun toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet keilaavat yhden sarjan välierän.

16 parhaan keilaajan finaali starttasi sunnuntaina 8.3. klo 12.00. Finaalipäivänä paikanpäällä ovat myös Pertti Tapola ja Timo Palermaa tekemässä suoran lähetyksen SKL:n YouTube-kanavalle sekä Elisa Viihteelle, joten kilpailua voit seurata suorana lähetyksenä koko päivän.

Ensimmäinen kuuden sarjan osio näytetään SKL:n YouTube-kanavalla, ja noin klo 15.00 lähetys siirtyy Elisa Viihde Sport 3 -kanavalle.

Eliisa Hiltunen avausosion selvä ykkönen

Ensimmäinen kuuden sarjan osio saatiin päätökseen, ja naistenpäivän kunniaksi finaaliin ainoana naisena edennyt Eliisa Hiltunen keilasi itsensä kärkeen upealla tuloksella 1481, joista 48 pistettä on tasoituksia, joten upea päivän aloitus Hiltuselle. Kuudesta sarjastaan hänen heikoin puhdas tulos oli 204 ja kaikki muut sarjat selvästi isompia tuloksia, korkeimpana sarjana 254.

Kakkoseksi keilannyt Tony Ranta oli Hiltusen lisäksi toinen yli 1400 pisteeseen yltänyt pelaaja tuloksella 1436.

Hiltusen ja Rannan lisäksi muut kuusi seuraavaan neljän sarjan osioon jatkavaa ovat Antti Monto, Mika Oksanen, Luukas Väänänen, Jesse Kallio, Jarno Lahti sekä Matti Knutar.

Itsensä jatkoon keilanneet pelaajat tuntuivat keksineen peli-idean hyvin, sillä kahdeksan parhaan joukkoon vadittiin korkeaa tulosta. Itsensä viimeisenä jatkoon keilannut Knutar keilasi 131 pistettä päälle parituloksen.

Avausosion kaikki tulokset

Jatkopaikasta rannalle jäi kovia kilpailijoita: Juhani Tonteri, Onni Riikonen, Teemu Putkisto, Pyry Puharinen sekä Juuso Huhtiranta.

Seuraavassa neljän sarjan osiossa kahdeksan jatkoon edennytä jatkavat samoihin pisteisiin, ja osio käynnistyy klo 15.00. Samalla livelähetys siirtyy SKL:n YouTube-kanavalta Elisa Viihde Sport 3 -kanavalle.

Ranta suoraan loppuotteluun

Toisen osion neljä sarjaa on keilattu. Suoraan loppuotteluun jatkaa päivän kymmenen sarjan päätteeksi kovimman tuloksen 2361 tehnyt Tony Ranta.

Välierässä puolestaan kohtaavat toiseksi sijoittunut Eliisa Hiltunen (2330) ja kolmanneksi tiukan taiston jälkeen yltänyt Jesse Kallio (2302). Neljänneksi sijoittunut Mika Oksanen jäi harmittavan kuuden pisteen päähän pudotuspelipaikasta tuloksella 2296.

Toisen neljän sarjan osion kaikki tulokset 

Välierä Hiltusen ja Kallion välillä starttasi pikaisesti toisen osion jälkeen, minkä jälkeen vuorossa on kahden parhaan loppuottelu. SKL tiedottaa verkkosivuillaan erillisessä uutisessa päivän päätöstapahtumat, kun Ranking-osakilpailu saadaan päätökseen.

Sunnuntain ohjelma: 

Finaali 8.3.2020 klo 12.00
16 parasta keilaavat 6s. am
8 parasta jatkavat 4s. am edellisiin pisteisiin
3 parhaan pudotuspelit

Palkinnot:
1. 2000€
2. 1500€
3. 1000€
4. 700€
5. 400€
6.-8. 200€
9.-16. 100€