Senioreiden mestaruussarjan runkosarja saatiin päätökseen lauantaina Jyväskylässä. Runkosarjan voittoon keilasi TKK Tampereelta.

Tampereen TKK keilasi hienon runkosarjan päätöskierroksen senioreiden mestaruussarjassa, vaikka siltä puuttuivat joukkueen tähdet Petri Mannonen ja Petri Keituri. TKK:n joukkue Timo Rytkönen, Juha Saarela, Jukka-Pekka Lahti, Mika Söyrinki ja Mika Lahti voittivat Jyväskylässä keilatulla kierroksella kuusi ottelua seitsemästä ja veivät kierroksen 375 pisteen erolla toiseksi parhaaseen joukkueeseen, Helsingin GB:hen. TKK:n ainoa tappio tuli neljännessä ottelussa ainoastaan yhdellä pisteellä Helsingin Jyrälle. Kierroksen kolmanneksi paras oli Tapiolan Patteri. TKK:n tekeminen oli vahvaa lauantaina, sillä joukkueen keskiarvo 838,9 oli selvästi päivän paras. Joukkueena parivauhtia pelasivat lisäksi GB ja Patteri.

Kärkijoukkueen Mika Lahti oli päivän paras pelaaja seitsemän sarjan keskiarvolla 219,3. Hänen perässään tulivat joukkuekaveri Jukka-Pekka Lahti, 215,0 sekä Patterin Jari Honkanen, 214,5.

Mika Lahti oli tyytyväinen joukkueen otteisiin, sillä notkahduksia ei päivän aikana tullut.
– Oltiin ehkä vähän onnekkaita, mutta reservit kantoivat joukkuetta hyvin ja pelattiin kokonaisuuta hyvä päivä. Ei siinä sen kummempaa, Lahti kertoi.

Päivän aikana suurimman vaikeuden toivat ratakohtaiset erot, jotka pystyi ratkaisemaan parhaiten joukkueista.
– Ratakohtaiset erot olivat suuret, mutta pelipaikka oli melko alhaalla, niin se sopi meidän joukkueelle. Lisäksi meillä oli pelaamassa Juha Saarela ja hänen kotipaikkansa on Jyväskylä, niin häneltä saimme hyvää tietoa ratakohtaisista eroista, Mika jatkoi.

Jatkosarjaan TKK lähtee nöyränä, vaikka ero vastustajiin on suuri.
– Mennään peli kerrallaan ja kieltämättä on hyvä jatkaa jatkosarjaan. Eiköhän mitaleista pelata, mutta pelejä on vielä paljon jäljellä. Saadaan Mannonen ja Keituri sinne mukaan, niin hyvillä mielin lähdetään Taliin.

TKK vei Jyväskylään päättyneen runkosarjan lopulta 901 pisteen erolla GB:hen. Jatkosarjaan jatkavat runkosarjan kuusi parasta, jotka pelaavat runkosarjan pisteisiin kaksinkertaisen jatkosarjan 18.-19.4. Talissa. TKK:n ja GB:n lisäksi jatkosarjaan menevät Porin XO, Varkauden Mainarit, Helsingin Jyrä ja Kokkolan CPS.

Mestaruussarjan karsinta keilataan 18.4. niin ikään Talissa. Karsinnassa keilaavat mestaruussarjan sijoille 7. ja 8. Sijoittuneet Tapiolan Patteri, Helsingin Boltsi-72 sekä 1-divisioonan lohkovoittajat Varkauden Ysisata, Euran GS ja Helsingin Tornados sekä ykköslohkossa toiseksi keilannut Pietarsaaren FoBk. Lohkovoittaja TKK 2, ei sääntöjen mukaan voi osallistua karsintaan, sillä heillä on joukkue mestaruussarjassa. Karsinnassa keilataan yksinkertainen sarja, jonka kaksi parasta keilaavat ensi kaudella mestaruussarjassa ja muut 1-divisioonassa.

 

Tulokset

 

Olli Pakonen