U.S. Openin toisessa karsintapelissä tulostaso nousi hieman, odotetusti. Tämän blokin radanhoitoa, vaikka se hankala onkin, on pidetty helpoimpana kolmesta käytössä olevasta kelistä. Minkäänlaista apua ei tämäkään hoito suo, mutta keskiradan paksumpi öljy antaa sentään jotain anteeksi. Sen ansiosta pelaajat aloittivat keilaamisensa suhteellisen keskeltä, monet heti nelosmerkistä. Se taas tarkoitti sitä, että jo muutaman sarjan jälkeen hurjimmat siirtyivät viitos- ja kuutosmerkeille. Ja loppuhan on taas tuttua PBA:ta. Seitsemännessä sarjassa esimerkiksi kakkosena oleva EJ Tackett heitti palloaan ilmassa vasemman rännin yli suoraan tähtäysnuolille, missä se laskeutui kuutos- ja seiskamerkkien väliin. Pete Vergos heitti vielä pidemmälle, puolisen metriä tähtäysnuolten yli. Ja silti loppuun syntyi monia kovia sarjoja. Jopa vasurit joutuivat nostamaan pelipaikkansa ylös. Vannoutuneena uretaanipallon keilaajana ja reunapelurina tunnettu ruotsalainen Jesper Svenssonkin keilasi pari viimeistä sarjaa reaktiivipallolla nelosmerkin tietämiltä.

Suomalaiskeilaajilla oli selvästi vaikeuksia hallita palloa lopussa, kun siirryttiin ylikulmille. Parhaana meikäläisenä 16 sarjan jälkeen oleva Tomas Käyhkö keilasi hienosti alun, viisi sarjaa antoi tulosta 1133 (keskiarvo 226,6), mutta sitten iski katastrofi. Kolme viimeistä sarjaa olivat 133, 197 ja 172, yhteensä vain 502. Koko päivän saldoksi Tomas sai 1635 ja hänen 16 sarjan tuloksensa 3383 (211,4) oikeuttaa jaettuun yhdeksänteen sijaan yhdessä englantilaisen Richie Teecen kanssa. Viiden sarjan kohdalla Tomas käväisi koko listan kärkipäässä. Sama loppusulaminen kävi Santtu Tahvanaiselle, jonka alun viisi sarjaa antoivat 1101. Loput kolme sarjaa olivat tasaisen huonoja tuolle tasolle, 177, 171 ja 179. Yhteensä pelistä tuli 1628, jolla Santtu kohensi kahden blokin yhteistuloksen lukemiin 3224. Se on 78 pistettä jäljessä 24. sijalla olevasta Kristopher Pratherista, joka olisi siis tällä hetkellä viimeinen jatkoon menijä.

Santtu murehti peliään seuraavin sanoin:

  • Viiden jälkeen näytti jo siltä, että huomenna ei tarvi kuin keilata hyvin, että pääsis jatkoon. Nyt pitää painaa niin hemmetin lujaa jatkoon pääsemiseksi. Ollaan vielä plussan puolella ja huomenna on ehdottomasti haastavin olosuhde ja raja tulee varmasti laskemaan. Päivä kertoo, päivän mittaan näkee, kuinka paljon sitä oikein on perässä.
  • Hankalaa oli, onneksi paikot onnistui. Tänään ei tullu edes sitä yhtä yhden keilan missiä, eikä missejä tainnut tulla muutenkaan. Teinköhän yhden tai kaksi missiä. Reikäpaikot eivät onnistuneet, ei oikein jäänyt paikattavia kuvia, eikä ne helpommatkaan onnistuneet.
  • Oli kyllä tosi hankalaa. Ei tuntunut että saisin enää mitään pallon ideaa enää viiden sarjan jälkeen. En vain saanut palloa menemään yhtään fiksusti ja sen myötä ei ollut luottoa. Olosuhteet ei anna ihan hirveesti anteeksi, vaikka tänään oli se helpoin keli. Ei voi heittää silmät kiinni ja katsoo, että oho, taas tuli kaato. Oli kyl itelle kovin haastavaa. Huomenna sitte paremmin, ei muu auta tai sit ei tarvi enää jatkaa keilaamista. Huomenna pitää antaa paras peli irti itestä. Sitä kohti. Täälä ei luovuteta ja pelit lopetetaa, ku joku sanoo et tuu pois sieltä et pelis on päättyny…

Osku Palermaalla oli koko päivän ongelmia osumisen kanssa. Avausheitto ei vain tahtonut löytää taskua ja sitä myötä jäi paljon paikattavaa ja siitä aina silloin tällöin tuli tyhjiä. Ja kun kaadot olivat vähissä, jäivät sarjat alle 200. Kuvaavaa Oskun pelistä on, että päivän ainoassa parisarjassa, 219, sarjan viidestä kaadosta kolme tuli ylipuolelta. Oden toisen päivän uurastus antoi tuloksen 1535 (191,9). Yhteistulos 3056 jättää hänet sijalle 86 ja eroa jatkorajaan on jo lähes 250 pistettä.

Kisan kärkeen nousi tanskalainen Thomas Larsen, joka on keilannut molemmat päivät päälle 1700, toiseen peliin syntyi 1728. Hänelläkin loppu kuivahti, kovan alun jälkeen kaksi viimeistä sarjaa 183 ja 187. Juutin yhteistulos on 3477 (217,3). Aivan niskaan hengittää Indianan kierrehirmu EJ Tackett, 3473. Tackett teki toiseen päivään 1788 (viimeinen sarja 171). Kolmatta sijaa pitää Texasin Shawn ”Candyman” Maldonado, 3463, jonka vaisu loppupuolikas piristyi kummasti viimeisen sarjan 257 myötä. Päivän parhaan lukeman teki Tom Daugherty, 1832 (229,0). Myös Matt Ogle pääsi päälle 1800 rajan, 1804.

Keilaaminen PBA tourilla on rauhallista. Kolme miestä rataparilla keilattu kahdeksan sarjan kilpailu kesti reilut neljä tuntia.

Kolmannen kahdeksan sarjan blokin ratahoitona on 30 jalkaa pitkä täysin tasainen keli, jota pidetään erityisen vaikeana ja jonka uskotaan laskevan tulostasoa. Torstai-iltana/perjantaiyönä keilattavan pelin jälkeen joukosta erotetaan 24 parasta, jotka jatkavat kilpailua 24 sarjan round robinilla. Sen jälkeen yhdeksän miestä etenee televisioitaviin porraspeleihin.

 

Pekka Korpi

Kuva: Bowlingdigital (2018)

U.S. Openin infosivuille

U.S. Openin tulossivuille

PBA:n sivuille