Kansainvälinen keilailuliitto IBF on vahvistanut, että vielä tänä vuonna päästään järjestämään MM-kilpailuita, jotka kaikki keilataan marraskuussa Dubaissa Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa ja näillä näkymin Suomi tulee lähettämään joukkueet kaikkiin neljään MM-kilpailuun. 

Koronaviruspandemia on viivästyttänyt päätöksentekoa MM-kilpailuiden suhteen, mutta nyt IBF on ilmoittanut, että MM-kilpailut tullaan järjestämään. Kaikissa MM-kisoissa keilaavat sekä miehet että naiset.

Ensin marraskuun alussa keilataan miesten ja naisten MM-kilpailut, minkä jälkeen Dubaissa keilataan myös marraskuussa senioreiden (50-64-vuotiaat) ja veteraanien (65+) MM-kilpailut. Veteraanien MM-kisoissa huomionarvoista on, ettei kilpailuissa ole ikähyvityksiä, vaan kilpailut keilataan ilman tasoituksia.

Lisäksi Dubaissa järjestetään parakeilailun pyörätuoliluokan MM-kilpailut, mutta niihin Suomella ei ole lähettää joukkuetta.

Aikataulut: 

6.-14. marraskuuta naisten ja miesten MM-kilpailut (IBF Super World Championship 2021, Dubai)

12.-16. marraskuuta parakeilailun pyörätuoliluokan MM-kilpailut (IBF Para Bowling World Championships – Wheelchair Divisions W1 & W2, Dubai)

18.-26. marraskuuta senioreiden ja veteraanien MM-kilpailut (IBF Masters World Championships (50+ & 65+), Dubai)

Suomen joukkueet tuleviin MM-kisoihin tullaan esittämään SKL:n hallituksen kokouksessa 20. elokuuta. Miesten, naisten ja senioreiden osalta joukkueiden nimeämisestä vastaa maajoukkueen päävalmentaja Jarmo Ahokas. Lisäksi senioreiden joukkueeseen vaikuttaa käynnissä olevat MM-karsinnat. Veteraanien joukkueen nimeämisestä vastaa puolestaan veteraanivaliokunnan puheenjohtaja Pekka Vuorion johdolla toimiva valitsijaryhmä.

Henri Havusela & Olli Pakonen