Suomen hallitus päätti 30.3. jatkaa koronavirustartuntojen leviämisen hidastamiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi aiemmin päätettyjä rajoitustoimia 13. toukokuuta 2020 saakka. Tämän päätöksen seurauksena myös Suomen Keilailuliiton aiemmin tekemä päätös kilpailutoiminnan keskeyttämisestä sai jatkoa kuukaudella ja on näin voimassa ainakin 13.5. saakka.

Kilpailutoiminnan jatkaminen riippuu Suomen hallituksen asettamista tulevista rajoitustoimista. Tällä hetkellä voimassa olevien rajoitustoimien jatkamisesta päätettäneen 3. toukokuuta.
Suomen Keilailuliitto seuraa tilannetta ja on parasta aikaa tekemässä ohjeistusta keilaajille, keilahalleille ja keilailuyhteisölle mahdollisen ns. hallitun kilpailutoiminnan aloittamiselle.

SKL noudattaa valtioneuvoston linjauksia poikkeustilan aikana. Tällä hetkellä on voimassa seuraavat keilailuakin koskevat toimenpiteet;
Yhtenä toimenpiteenä valtio on sulkenut omia vapaa-ajan, urheilun ja kulttuurin toimintojaan sekä suosittelee yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden sekä uskonnollisten yhteisöjen toimivan samoin. Valtio on lisäksi rajoittanut julkiset kokoontumiset kymmeneen henkilöön ja suositellut välttämään tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla.
Valtio on antanut ravintoloiden, kahviloiden ja anniskelupaikkojen sulkemista koskevan asetuksen. Sulkemisen tarkoituksena on suojata väestöä ja turvata yhteiskunnan toiminta. Aukiolon rajoittaminen on voimassa 31.5.2020 asti, mutta ruuan ulosmyynti on mahdollista.

Puheenjohtaja Olli Hossi 040 506 3651
Toiminnanjohtaja Sami Järvilä 050 535 9668
Suomen Keilailuliitto