PWBA Albany Openin on viime yönä voittanut Kelly Kulick. Voitto on Kulickille ensimmäinen sitten vuoden 2017 ja hänen seitsemäs PWBA-tittelinsä. Kulick hallitsi koko kilpailua toisesta karsintaosiosta eteenpäin ja eteni loppuotteluun ykkössijoitettuna. Jännittävässä looppuottelussa vastassa oli Shannon O’Keefe. O’Keefe aloitti ottelun vahvemmin, paikolla ja kolmella kaadolla, kun Kulick sai aikaa kaadon, kaksi paikkoa ja kaadon. Sen jälkeen Kulick paikkasi yhden keilan vielä kerran ja teki neljän jonon. O’Keefe tuskaili reaktionsa kanssa vasemmalla radalla ja teki triplan jälkeen paikon, kaadon ja kaksi paikkoa ennen yhdeksännen ruudun kaatoaan. Kulick lopetti sarjansa ensin ja jätti seiskakeilan, paikkasi sen ja teki kaadon. Sillä hän pakotti O’Keefen tuplaan kymppiruudussa. O’Keefe kuitenkin jätti kotireiän, paikkasi sen ja otti yhdeksän pois. Kelly Kulickille tunteikas voitto lukemin 228-217.

Semifinaalissa kakkosijoitettu O’Keefe sai vastaansa Breanna Clemmerin, oman oppilaansa McKendreen yliopistosta. Tällä kertaa Clemmer ei saanut virheitään anteeksi, kuten ensimmäisessä ottelussa, vaan joutuu taipumaan valmentajalleen. O’Keefe aloitti paikolla ja triplalla, sitten pelasi puhdasta ja kahdeksannesta ruudusta iski loput kaatoja. Clemmerin sai viidellä kaadolla ja yhdellä tyhjällä sarjakseen 193 O’Keefen 247 vastaan. 

Ensimmäisessä ottelussa vastakkain olivat Stefanie Johnson ja Breanna Clemmer. Ottelu lähti liikkeelle melko tasaisesti, kun Clemmer aloitti tuplalla ja paikolla, Johnson kaato-paikko-kaadolla. Sen jälkeen Johnsonilla oli suuria vaikeuksia saada kaatoja, mutta ehjällä pelillään hän pysyi matsissa mukana, kun Clemmer teki sarjaansa muutaman tyhjän ruudun. Lopulta Clemmer vei kuitenkin pidemmän korren tekemällä enemmän kaatoja, kun Johnson sai niitä sarjaansa vain kolme. Loppulukemin 213-192 Clemmer eteni jatkoon. 

Taistossa 12 parhaan joukkoon nähtiin tällä kertaa tasatulos, joka ratkaistiin yhden sarjan uusinnalla. Tuossa uusinnassa USA:n Bryanna Cotea vahvempi oli Kanadan Valerie Bercier pistein 224-217. Bercier heitti myös 300-sarjan kolmannessa kuuden sarjan blokissa. Tällä kertaa eurooppalaisia ei nähty pudotuspeleissä eikä kahdentoista parhaan joukossa. Parhaana heistä sijoittui Daria Pajak, joka oli 20:s. Verity Crawley oli 22:n ja Birgit Noreiks 28:s. Dasha Kovalovan sijoitus oli 40:s, Diana Zavjalovan 41:n ja Maria Bulanovan 46:s.

Ensi viikolla pelataan PWBA Greater Nashville Open Smyrnassa.

 

Kilpailun tulokset

 

Eliisa Hiltunen

 

Kuva: PWBA