Michiganissa on päättynyt PBA50 kiertueen ensimmäinen kisa Hamtramck Singles Open. Jason Couch voitti toisen PBA50 kilpailun tittelin vuoden 2021 jälkeen. Loppuottelussa Couch voitti Troy Stussin 214-184.

Torstaina oli viimeinen kisapäivä mikä alkoi jatkopeleillä, kun 36 pelaajaa keilasi neljä sarjaa, missä oli myös mukana Mika Koivuniemi. Neljän sarjan jälkeen 24 pelaajaa pelasivat ottelut kaksi parasta kolmesta. Mika pääsi juuri ja juuri heidän joukkoonsa jatkamaan kisoja. Koivuniemi sai vastaansa James Campbellin, mutta ei onnistunut voittamaan häntä ja Campbell voitti hänet lopulta 2-1. Koivuniemen lopullinen sijoitus oli yhdeksäs.

– Nuo neljä sarjaa oli aika puurtamista minulle. Tietenkään ei ollut oikein mitään panosta niissä, kun olin selvästi sisällä top kahdeksan ja lähes varmasti pysyisin ensimmäisenä sijoitettuna. Heittelin siinä ne neljä sarjaa ja vähän kokeilin juttujakin. Nyt sitten alkaa tärkeät pelit ja pitää taas löytää hyvä fiilis ja heitot. Tietenkään en odota samanlaista päivää kuin eilen, niitä tulee vaan muutama uran aikana. Mutta hyvää pelaamista seuraavaksi ja pakottaa muut voittamaan minut on tavoite, kertoi Koivuniemi ensimmäisen pelin jälkeen.

– Seuraavaan kisaan on reilu kuukausi, sitä ei tarvitse vielä miettiä. Tulen myös Suomeen vähän valmentamaan ja tietenkin pitää itse heitellä, että tuntuma säilyy, kertoi Mika tulevaa varten.

Seuraavan kerran Koivuniemi kisaa PBA50-kiertuetta kesäkuun alussa 3.-9.6. Las Vegasissa järjestettävässä Masters kisassa. Kesäkuussa Mikan seuraan liittyvät veljekset Teemu ja Timo Raatikainen. Sitä ennen Teemu ja Timo keilaavat Las Vegasissa PBA60+ kisaa touko-kesäkuun vaihteessa 29.5.-2.6.2024.

PBA50 kisan top 5 lopulliset sijoitukset:

1. Jason Couch
2. Troy Stus
3. Dave Wodka
4. Brad Angelo
5. Jon Rakoski

 

Teksti: Bertta Hartikka

PBA:n lopulliset tulokset