Naisten SM-liigakausi 2021–22 alkoi lauantaina Tapiolassa. Kauteen lähdettiin neljän pelaajan joukkuein ja mukana on myös uusia kasvoja, kun Ke-Ro ja BooM nousivat SM-liigaan. Giants oli lauantain paras joukkue voitettuaan seitsemästä ottelusta kuusi. Kierroksella nähtiin myös huippuonnistuminen, kun Bayn Eliisa Hiltunen heitti 300-sarjan.

Tapiolan keilaradoilla riittää väkeä, kun kahdeksan joukkuetta kisaa tänä viikonloppuna paremmuudestaan naisten SM-liigassa. Haastava olosuhde pakotti pelaajat pysymään lauantaina valppaina, eikä suurilla tuloksilla liiemmin mässäilty. Paikkopeli nousi arvoonsa ja tarkkuutta sekä keskittymistä vaadittiin läpi päivän.

Giantsin Peppi Konsteri oli 209,71 keskiarvollaan päivän toiseksi tehokkain pelaaja. Konsteri näki olosuhteen olleen haastava ja muutosten kanssa piti olla alati hereillä.

– Meille olosuhde oli parempi freshinä. Riippui myös paljon siitä, miten se oli avattu kullakin radalla. Ratakohtaiset erot olivat välillä aika isot, ja siinä piti pysyä tarkkana. Paikkopelillä pärjäsi pitkälle ja kaato aina sinne tänne sopiviin väleihin. Huomasi kyllä, etteivät monet ole välttämättä keilanneet vielä niin paljoa tässä vaiheessa kautta, sillä tyhjiä tuli tänään paljon siellä ja täällä, Konsteri analysoi.

– Ratkoimme mielestäni joukkueena olosuhteen hyvin ja pelasimme fiksusti. Lähdemme huomiseen aika samalla tavalla kuin tänäänkin. Alussa oli hyvää tekemistä, mutta tuohon päivän loppuvaiheeseen pitää kehittää jotain.

Päivän kuudennessa sarjassa nähtiin hieno, ja liigakierroksilla suhteellisen harvinainen hetki, kun päivän tehokkain pelaaja, Bayn Eliisa Hiltunen heitti 300-sarjan.

– Tämä oli kuudes 300-sarjani. Viimeksi onnistuin Seinäjoella elokuun lopussa, mutta siitä edellinen oli 2017. Heitot olivat suhteellisen hyviä kaikki, mutta ei se viimeinen heitto laadukkain ollut. Palloreaktio oli kohdillaan ja kaikki natsasi sillä rataparilla. Onhan tämä erityinen tilanne, kun onnistuu SM-liigassa.

Eliisa Hiltunen heitti kuudennessa ottelussa 300-sarjan.

Olosuhde tuotti hankaluuksia myös seitsemästä ottelustaan viisi voittaneelle Bayn joukkueelle, vaikka Hiltusen 300-sarjan kaltaisia tähtihetkiä joukkoon mahtuikin.

– Oli aika haastavaa. Jos heitit reunasta, niin tuntui, ettei se palauta lainkaan ja jos heitit ylempää, niin sitten ei puolestaan kestänyt yhtään. Oli vaikeaa päästä taskuun, vaikka väliin mahtui pari hyvääkin sarjaa. Kinkkistä oli ja aina joku oli vähän ulapalla vuorollaan, Hiltunen kertoi.

Lauantain otteluiden tulokset & sarjatilanne

Lauantain henkilökohtaiset tulokset

 

1. ottelut

Nasevat – ET 694 – 661
Ke-Ro – GB 680 – 649
BooM – Bay 621 – 696
Smash – Giants 694 – 809

Avausottelut lähtivät tunnustellen liikkeelle, eikä suurilla tuloksilla juhlittu. Parhaasta tuloksesta vastasi Giants keilaamalla 809. Giantsin Peppi Konsteri avasi vahvasti ja heitti kahdeksan kaadon jonon avustuksella 257. Konsterin jälkeen seuraavaksi parhaasta sarjasta vastasi Nasevien Reetta Neuvonen 234-sarjallaan. Yli parituloksen pääsivät myös Ani Juntunen (214), Nina Haavisto (212) ja Eliisa Hiltunen (204).

SM-liigaan noussut Ke-Ro aloitti heti hienosti voittamalla GB:n. Toinen nousija BooM saa vielä odottaa avausvoittoaan, kun Bay oli vielä vahvempi.

2. ottelut

Nasevat – Giants 691 – 791
Smash – ET 700 – 631
Ke-Ro – Bay 621 – 793
GB – BooM 759 – 736

Giants jatkoi vahvasti ja voitti Nasevat 100 pisteen erolla 791 – 691. Marjaana Hytönen paransi selvästi ensimmäisestä sarjastaan heittämällä 211. Smashin tulostaso pysyi jotakuinkin samana, mutta joukkue otti avausvoittonsa kaatamalla ET:n.

Bay teki ryhtiliikkeen ja tykitti nousijajoukkue Ke-Ron kumoon 170 pisteen erolla. Roosa Pusa avasi Baylle tehokkaasti 235-sarjalla. BooM kävi jo lähellä avausvoittoa, mutta GB oli lopulta vahvempi 759–736. GB:n Jaana Rapeli (225) ja BooMin Mari Nykänen (212) esiintyivät edukseen.

3. ottelut

Bay – GB 647–713
BooM – Ke-Ro 633–732
Smash – Nasevat 725–584
Giants – ET 868–808

Giants pelasi päivän parhaan tuloksen 868, mutta voitto ei silti irronnut helpolla, kun myös ET ylsi paritulokseen (808). Giantsilla kolme pelaajaa heitti yli 220, ET:n puolella Minka Mäkelä heitti peräti 252. Bayn ja GB:n välinen ottelu oli sen sijaan tasoltaan vaisumpi. Bay ei saanut peliään kulkemaan oikein millään ja GB nappasi 713–647-voiton.

Sarjanousija Ke-Ro otti jo päivän toisen voittonsa voittamalla toisen nousijajoukkueen BooMin 732–633. Jenni Stenroos ankkuroi Ke-Rolle 211. Nasevien haasteet jatkuivat, kun 3. ottelussa oli tuloksena 584–725-tappio Smashia vastaan.

4. ottelut

Ke-Ro – Smash 645–657
ET – Bay 627–730
Giants – GB 854–694
BooM – Nasevat 625–659

Lounastauko teki Baylle hyvää. Lahtelaisseura paransi tulostaan 3. ottelusta huomattavasti ja voitti ET:n 730–627. Tauko ei heiluttanut puolestaan Giantsin virettä suuntaan tai toiseen, sillä sama vahva meno jatkui. Nyt kaatui GB selvästi 854–694. Riikka Nenonen (233) ja Marjaana Hytönen (231) johtivat joukkojaan tehokkaasti.

BooMin kauden avausvoitto odottaa vielä. Nyt Nasevat oli niukasti parempi 659–625. Ottelussa ei isoja sarjoja tehty, sillä Nasevien Reetta Neuvosen 192 oli parasta antia. Päivän tiukin ottelu nähtiin Ke-Ron ja Smashin välillä, jossa raumalaisjoukkue oli rahtusen parempi 657–645.

5. ottelut

GB – Nasevat 673–663
Giants – BooM 776–549
ET – KeRo 674–622
Bay – Smash 772–750

Bay jatkoi nousujohteista tekemistä voittamalla Smashin tasaisessa ottelussa 772–750. Bay teki tasaista työtä, sillä pelaajien sarjat osuivat välille 189–204. Päivän tiukin ottelu nähtiin GB:n ja Nasevien välillä, joka ratkesi lopulta helsinkiläisseuran eduksi vain 10 pisteen erolla.

Giants pelasi päivän heikoimman tuloksensa, mutta voitto irtosi silti selvästi 776–549-lukemin, kun BooM ei saanut parastaan irti. ET palasi takaisin voittojen makuun, kun Ke-Ro taipui 674–622. Iida Gylden ankkuroi ET:lle tehokkaasti 206.

6. ottelut

ET – BooM 674–586
GB – Smash 751–733
Bay – Giants 799–720
Nasevat – Ke-Ro 690–656

Kuudensissa otteluissa nähtiin lauantaipäivän tähtihetki, kun Eliisa Hiltunen otti Giantsia vastaan isoa roolia Bayn ankkurin tontilla. Bayn pelaajat heittivät edellä 169, 168 ja 162, mutta Hiltunen latoi 12 kaatoa putkeen ja nosti 300-sarjalla joukkueensa 799–720-voittoon.

Ke-Ro haastoi Nasevia tasaisesti, mutta lopussa raisiolaisjoukkue meni edelle ja lopulta 690–656-voittoon. GB otti toisen voiton putkeen kaatamalla Smashin 751–733. BooMin haasteet jatkuivat, kun ET nappasi voiton selvällä, lähes 100 pisteen erolla.

7. ottelut

Giants – Ke-Ro 682–643
Bay – Nasevat 714–715
BooM – Smash 627–703
GB – ET 724–742

Giantsin lauantai päättyi päivän heikoimpaan tulokseen, kun tulosta kertyi vain 682. Voitto kuitenkin irtosi lopulta varsin tasaisessa ottelussa, kun vastassa oli Ke-Ro. Nasevat lopetti pitkän rupeaman maukkaaseen, vain yhden pisteen erolla tulleeseen 715–714-voittoon Bayta vastaan.

BooMin startti SM-liigassa oli haastava, eikä voittoja toistaiseksi irronnut. Viimeisessä ottelussa Smash oli parempi lukemin 703–627. ET:n vire oli nousujohteinen ja joukkue lopetti päivän kolmen voitetun ottelun putkeen. Ankkuri Iida Gylden hinasi joukkojaan onnistuneesti 234-sarjalla, kun viimeisessä ottelussa taipui GB 18 pisteen erolla.

 

Teksti: Markus Viljanen