Suomen Keilailuliiton puheenjohtaja Olli Hossin  uudessa blogikirjoituksessa hän kirjoittaa muun muassa tuoreista rajoituksista, jotka koskevat kuluvaa keilakautta johtuen koronaviruksesta. 

Olli Hossin blogikirjoituksia pääset lukemaan suoraan osoitteessa keilailu.fi/puheenjohtajanblogi.

Tuorein kirjoitus kokonaisuudessaan myös tässä:

Puheenjohtajan blogi

Keilasyksy, mutta rajoituksin 25.8.2020

Hyvät Keilaajaystäväni,

Tätä kirjoittaessani on maan tilanne taas erilainen kuin tehdessäni toukokuun lopussa edellistä Keilaaja-lehden artikkeliani teille.

Keilahallit aukesivat silloin isolta osin kesäkuun alussa, ja sateisen keskikesän aikana monet hallit tekivätkin kaikkien aikojen heinäkuun keilailumääräennätyksiään. Kuten itsekin toivoin, monet teistä tosiaan lähtivät pelaamaan esimerkiksi hallien kesäkisoja ja sitä kautta tukemaan halliyrittäjiä ja ylläpitämään omaa keilakuntoaan, eikä jääty odottamaan syksyä. Hieno homma ja kiitos tästä teille kaikille. Sen sijaan vapaa-ajan keilailu ja hohtokeilailu ovat olleet kesällä varsin alhaalla. Onkin hyvä huomata, että juuri me kilpakeilaajat olimme ne parhaat ja uskollisimmat asiakkaat, joiden avulla halleja pitkälti pidettiin kesällä käynnissä. Eli edelleen kilpakeilaajat tarvitsevat keilahalleja ja keilahallit vastaavasti kilpakeilaajia.

Nyt elokuun aikana ympäri maailmaa, kuten myös Euroopassa ja Suomessa koronan niin sanottu toinen aalto nostaa päätään. Olemme jo heti ensimmäisissä maaliskuussa annetuissa ohjeistuksissa todenneet, että Suomen Keilailuliitto noudattaa valtioneuvoston antamia koronasuosituksia.  Nyt loppukesällä valtioneuvoston linjaus on ollut, että pyritään välttämään kevään kaltaista lock downia, jossa kaikki toiminta pääsääntöisesti lopetetaan. Sen sijaan tehdään kohdennettuja toimia, joissa asiallisilla turvaetäisyyksillä ja tapahtumia jakamalla sekä muilla toimilla pidetään kohtaamisten määrät riittävän pieninä. Näin myös SKL pyrkii nyt toimimaan.

Konkreettisin esimerkki tästä on iso päätös pelata syksyn kaikki valtakunnansarjat kolmella pelaajalla ja vaihtopelaajat katsomoissa. Kun yksi on keilaamassa, on kahdella muulla keilaajalla pienessäkin hallissa mahdollista pitää tuo 1-2 m turvaväli, mutta jos siihen lisätään yksikin pelaaja, on jo ahdasta. Pohtiessamme ensin sarjavaliokunnassa ja sitten hallituksessa tätä ratkaisua, kaikki olivat sitä mieltä, että turvavälejä ei pystytä perinteisillä säännöillä halleissamme noudattamaan. Jäljelle jäi muina vaihtoehtoina joko pakollinen maskien kanssa keilaaminen tai sarjojen siirtäminen hamaan tulevaisuuteen. Keilasinkin itse testimielessä Someron kesäkisaa marketin 80 sentin maskin kanssa ja voin kertoa, että se kyllä onnistui ihan hyvin, vaikkei erityisen mukavaa ollutkaan varsinkaan alussa. Tästä onnistuneesta testistä olisi kuitenkin vielä pitkä matka siihen, että kaikki valtakunnansarjakierroksella käyttäisivät maskia. Toinen vaihtoehto, eli siirtää sarjoja eteenpäin, olisi voinut aiheuttaa sen, että todella moni ei olisi aloittanut lainkaan ja helposti koko keilakausi olisi mennyt ohi.

Kuten ikävistä päätöksistä yleensä, olen tästäkin saanut palautetta molempiin suuntiin – olemme kuulemma liitossa joko koronahysteriassa, eikä olisi pitänyt muuttaa mitään tai toisin päin, eli ei pitäisi aloittaa sarjoja lainkaan. Selkeästi suurin osa, joilta olen asiaa tiedustellut, vaikuttaa kuitenkin tyytyväiseltä tehtyyn päätökseen.

Kaiken kaikkiaan pyrimme siis kuitenkin hakemaan sitä tasapainoa keilaamisen ja sen rajoittamisen välillä, mutta terveys edellä. Jollemme enää liiku tai, että yritykset mukaan lukien keilahallit sulkeutuvat ja menevät ehkä konkurssiin tai se, että ihmiset eivät uskalla hoitaa itseään – nämä kaikki aiheuttavat isoja talous- ja terveysongelmia. Siksi olemme liitossa ajan hermolla ja valmiit sekä tiukentamaan tai löysentämään ohjeistusta valtion johdon ohjeiden mukaisesti.

Vierailemme tällä viikolla 26.-27.8 toiminnanjohtaja Sami Järvilän kanssa kolme SM-kisahalliamme, eli Jyväskylä (nuoret), Lahti (miehet) ja Salo (naiset), ja käymme läpi sekä keilahallin että järjestävän liiton kanssa kisatilanteen.

Ilmoittautuminen on koko ajan menossa ja lisää pelaajia kaivataan.  Vielä ehtii hyvin varata itselleen sopivan ajan. Jos koronatilanne ei pahene, uskon, että saamme kokea 2020 tasokkaat SM-finaalit, jotka naisten ja miesten osalta huipentuvat 18.10.2020 suoraan TV-finaaliin Ylellä. Seniorit pelaavat keväällä pelatun karsintansa jälkeen finaalinsa ensimmäisenä 12.-13.9 ja veteraanit viimeisenä marraskuussa 2020. Edellisen kerran keilailun SM-kisat jäivät pelaamatta 1942 ja toivon, että tämä 77 vuoden putki saa 2020 edelleen jatkoa.

Meillä on myös lokakuun 31. sovittuna liittokokous, joka tuo joka toinen vuosi kaikki paikallisliitot mukaan päätöksentekoon. Se onkin samalla hyvä foorumi myös keskustella keilailun nykytilasta, tulevaisuudesta ja strategiasta sekä korona aikana ja sen jälkeen.

Kuten sanottu ikävät, päätökset jakavat siis aina mielipiteitä, mutta arvostan kaikkea palautetta. Eli laittakaa joko keilailuliiton facebook-sivulle tätä blogia koskevaan päivitykseen julkisia kommentteja, tai kun haluatte tehdä sen privaatisti, niin laittakaa suoraan sähköpostiini olli.hossi@keilailu.fi.

Keilailuterveisin,

Olli Hossi

Puheenjohtaja

Suomen Keilailuliitto