Suomen Keilailuliiton puheenjohtajan Olli Hossin uudessa blogikirjoituksessa tarkastellaan muun muassa, miten keilailumäärät ovat kehittyneet viimeisien vuosien aikana ja miltä näyttää tuleva keilailusyksy 2021.

Olli Hossin kaikki blogikirjoitukset pääset lukemaan osoitteessa keilailu.fi/puheenjohtajanblogi.

Tuorein kirjoitus kokonaisuudessaan myös tässä:

Puheenjohtajan blogi,

Mahdollisuuksien keilasyksy 2021 (9.6.2021)

Hyvät keilaajat,

Tällä kertaa haluan aluksi näyttää teille, miten keilailumäärät ovat kehittyneet viimeisen kolmen vuoden aikana. Oheisessa kuvassa näette viikoittaiset viralliset kilpasarjamäärät 1.1.2019-25.5.2021 koko Suomessa. Vuosi 2019 oli edellinen normaali keilavuosi ennen koronan leimaamia kahta seuraavaa vuotta. Nyt kun viimeisen 2021 maalis-huhtikuun sulun jälkeen käytännössä lähes kaikki keilahallit ovat taas auenneet ja iso osa jäsenistömmekin alkaa olla ainakin kertaalleen rokotettu, ovat myös kilpailumäärät lähteneet nousuun viikosta 12 eteenpäin. Tässä myös valtakunnansarjojen uudelleen käynnistys on selkeästi auttanut.

Kilpailumäärät ovat viime viikkoina parantuneet jopa niin paljon, että viimeisen kahden viikon aikana (viikot 20-21) sarjamäärät olivat jo suurempia kuin vuonna 2019 ennen pandemiaa!

Erityisen hienoa on, että nimenomaan nuorten ja juniorien sarjamäärät ovat komeasti nousseet. Tämä antaa minulle edelleen uskon siihen, että keilailu on kaikenikäisten laji. Kun harrastuksen aloittaa, siihen jää myös positiivisesti koukkuun, oli nuori tai vanha.

Monet ihmiset ovat korona-aikana joutuneet luopumaan erityisesti sisäharrasteistaan. Kun rajoituksista vapaa syksy koittaa, moni haluaa aloittaa taas jonkin sisäharrastuksen yhdessä ystävien kanssa. Tässä keilailu on mainio vaihtoehto. Uusien jäsenien hankintaan satsaammekin myös Keilailuliitossa juuri tulevana syksynä tarkoitukselle isosti ja alla kerron, mitä muun muassa on odotettavissa.

  1. Ensinnäkin nyt haluamme tosissamme tuoda mahdollisimman matalalla kynnyksellä keilailun harrastuksena kaikille ja siihen keilahallienkin tarjoama vain 20 euroa maksava Uuden keilaajan etukortti on loistava väline. Se antaa mainion lähdön uuteen harrastukseen tuomalla suorien ratamaksualennusten lisäksi myös SKL:n starttitietopaketin, Keilaaja-lehdet ja toki täydet kilpailuoikeudet. Lisäksi tulemme ympäri Suomea järjestämään SKL:n 1000 eurolla per kurssi tukemia keilakouluja, joissa mm. kaikki osallistujat saavat kurssihinnalla samalla Uuden keilaajan etukortin.

Keilahallit ovatkin avainasemassa, sillä nimenomaan hallien henkilökunta ja kanta-asiakkaat parhaiten tuntevat ne kävijät, joille keilailusta voisi tulla loppuelämän mittainen harrastus. Silloin kannattaa ehdottaa näille keilaajille joko osallistumista keilakurssille tai ainakin ottamaan etukortin. Kuka tahansa myös meistä aktiivikeilaajista voi tehdä keilaajalle saman ehdotuksen. Pandemian aikana nähtiin hyvin, kuinka tärkeää halliyrittäjille on, kun hallilla on iso joukko todellisia keilailun harrastajia, jotka palaavat radoille varmasti ja heti kun voivat. Mielestäni tosiaan kaikkien niiden keilahallien – sekä kilpa- että viihdekeilailuhallien, jotka eivät vielä ole etukorttihalleja, kannattaa ihan oman etunsa nimissä ottaa nyt yhteyttä Keilailuliittoon Olli Pakoseen ja sopimaan etukorttikoulutus. Etukorttihalliksi ryhtyminen ei muuten maksa hallille mitään.

  1. Hallien sisäisen markkinoinnin lisäksi on tärkeää miettiä, miten saamme ihan uusia kävijöitä taas keilahalleihin. Tässä pandemianjälkeen digitaalinen markkinointi on tulevan syksynä avainasemassa.

Yksi tärkeä markkinointi kanava on edelleen TV, joista lähetykset voi nykyään katsoa livenä tai kuten yhä usemmat tekevät, myöhemmin kun sopii verkosta kuten YLE Areenasta. Tulemme ensi kaudella olemaan erityisen hyvin näkyvillä televisiossa, sillä parhaassa tapauksessa saamme tulevasta kaudesta 2021-22 jopa 7 lähetystä: Ballmaster Open 2021 (elokuu, jos pystytään järjestämään. Odotamme kilpailujärjestäjän päätöstä asiasta tätä lehteä tehdessä), A-SM-finaalit 2021 (lokakuu), Ballmaster Open 2022 (tammikuu), kolme finaalilähetystä miesten EM-kisoista 2022 (tammikuu) ja kauden lopuksi vielä A-SMfinaalit 2022 (toukokuu). Pyrimme myös tekemään näistä tulevista TV-lähetyksistä entistä näyttävämpiä mm. luomalla Taliin areenatunnelman pelialueelle rakennettavilla lisäkulmakatsomoilla.

Lisäksi keilailun harrastuksena markkinointia tukemaan tulemme laittamaan uusia ”Kaikki Keilaa” -pohjaisia mainoksia TV:hen ja sosiaaliseen mediaan erityisesti Facebookiin. Näistä ensimmäinen video on jo valmis, jossa pääosassa on seniorien Euroopan mestarimme Tuula Tamminen. Sosiaalisessa mediassa voimme myös yhteistyössä keilahallien ja paikallisliittojen kanssa tukea alueellisia keilatapahtumia, joissa samalla markkinoidaan etukorttia. Liiton tuleva paikallismarkkinointikin on hyvä lisäsyy, miksi hallin kannattaa ryhtyä etukorttihalliksi.

  1. Myös meille lajia jo harrastaville jo tuleva elokuu on mielenkiintoista ja kiireistäkin aikaa. Silloin alkaa lyhyessä ajassa Ballmaster Open ja naisten SM-kisat Talissa, miesten avoimet SM-kisat Tikkurilassa, seniorien SM-kisat Porissa ja veteraanien SM-kisat Järvenpäässä. Ilmoittautuminen SM-kisoihin on jo auki liittomme sivuilla. Vaikka kesälomat jo lähestyvät, kannustankin seuroja käyttämään esim. viimeisiä valtakunnansarjakierroksia hyväksi ja sopimaan elo-syyskuulta peliajat, jolloin seuranne menee yhdessä pelaamaan näitä perinteisiä hienoja kisoja ja myös varata jo nyt niihin peliajat verkossa. Kun pelipäivät on sovittu, voi hyvillä mielin lähteä kesää viettämään, kun tietää että uusi kausi ja syksyn seuratoiminta käynnistyy komeasti heti BM- ja SM-kisoilla.

Näillä terveisillä toivotan kaikille aktiivista loppukeilakautta 2020-21 ja tämän jälkeen aloitetaan uusi keilakausi 2021-22 tyhjältä pöydältä!

Terveisin,

Olli Hossi