Syksyn saapuessa alkavat myös keilaajat koti-Suomessa aktivoitua. Ensimmäisenä pitkällä kaudella tuleen astuvat seniorit, joiden valtakunnansarjat käynnistyvät tulevana viikonloppuna. Seniorien mestaruussarja starttaa lauantaina Talin keilahallissa klo 11.00 alkaen. Totuttuun tapaan mestaruutta jahtaavat kahdeksan joukkuetta keilaavat kauden aikana viisi runkosarjakierrosta ja lopulliset ratkaisut tehdään kahden kierroksen jatkosarjassa.

Ensimmäinen kierros siis keilataan Talissa, toinen pelataan lokakuussa Varkaudessa. Marraskuun kierroksen pelipaikkana on Tapiolan keilahalli. Joulutauon jälkeen sarja jatkuu helmikuun alussa Porissa ja kaksi viikkoa myöhemmin Hämeenlinnassa. Jatkosarja keilataan viimevuotiseen tapaan jälleen Kaupin keilahallissa Tampereella maaliskuun lopussa. Siellä mukana ovat kauden kuusi parasta joukkuetta ja ne keilaavat kaksinkertaisen kierroksen, alkukauden pisteet seuraavat mukana. Jatkosarjan jälkeen kolme parasta joukkuetta keilaavat porraspelin mitaleista.

Tänä vuonnakin sarja on aika lailla kolmostiepainotteinen, kuusi joukkuetta kahdeksasta löytyy tämän valtaväylän varrelta. Yksi joukkue tulee länsirannikolta ja yksi Savosta. Mukana ovat tietenkin viime vuoden mitalistit, mestari Tampereen Keilakerho ja helsinkiläiset GB ja Patteri. Viime vuonna mestiksessä keilasivat myös Jyrä ja Tornados Helsingistä sekä Juvel-Team Hämeenlinnasta ja XO Porista. Mainareiden luovuttua sarjasta sen paikan otti toinen savolaisjoukkue, Ysisata Varkaudesta.

Joukkueiden kokoonpanoissa ei tietääkseni ole suuria muutoksia tapahtunut. Jarmo Sinilaakso vaihtoi farmisopimuksensa Mainareista Tornadokseen, mikä kyllä vahvistaa viimeksi mainittua. Kaikkiaan ykkössuosikki on kuitenkin TKK. Se, että loppupelit keilataan sen kotihallissa Kaupissa, ei ainakaan heikennä tamperelaisten mahdollisuuksia. Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että kyllä TKK:n pelaajamateriaali on, ainakin paperilla, parempi kuin muilla porukoilla. Viime vuoden sarjan kausikeskiarvoissa neljä TKK:n miestä löytyi top 15 listalta. Muuten ei henkilökohtaisilla keskiarvolistoilla ihmeitä näy, monen seuran miehiä on mukana. Tuo listahan ei suuria merkitse, mutta kertoo sentään jotain. Jyrä ja Juvel-Team jäivät viime kaudella melko selvästi muista joukkueista, mutta tuo kaikki on menneen talven lumia. Lauantaina sarja alkaa nollilta ja kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet.

Taliin hinkataan 42 jalkaa pitkä hoito, joka tietokoneen näytöllä näyttää mukavan haastavalta. Hoitoöljyä radoille levitetään 24,75 ml baanaa kohti, mikä on kohtuullisen paljon. Kolmosrimalta keskelle öljymäärän suhde on molemmille käsille 1,92, eikä tämä ole aivan helpoimmasta päästä. Mutta kyllä radoille löytyy sen verran taitoa, että tuloksia varmasti syntyy.

 

Pekka Korpi

Radanhoito

Online scoring