Sunnuntai on edennyt Lahden keilahallissa siihen vaiheeseen, että miesten SM-mitalistit ovat selvillä. Suoraan TV-finaaliin etenee huimaa tulosta läpi viikonlopun keilannut Santtu Tahvanainen. Semifinaalissa kohtaavat Jari Ratia sekä Juho Rissanen.

Miesten 11 sarjan Round Robinista muodostui jännittävä kamppailu, kun panoksena oli paikka mitalipeleissä. Santtu Tahvanainen oli jo hyvissä ajoin niin sanotusti ”yksin läpi” ja hän keilasi itsensä ykköseksi peräti 319 pisteen erolla muihin. Paljon kertoo Tahvanaisen suorituksesta se, että hän on heittänyt viikonlopun aikana 27 sarjaa keskiarvolla 240,4.

Toiseksi itsensä lopulta keilasi kokenut maajoukkuekeilaaja Jari Ratia, joka nähdään jo viidettä kertaa SM-kilpailuiden TV-finaaleissa. Suomen mestaruus Ratialta vielä puuttuu uralta.

Ratia keilasi hienon Round Robinin, sillä hän lähti koitokseen lauantain jälkeen kahdeksannelta sijalta, mutta voitti tänään 11 pelistään 9.

Kolmanneksi nousi Mainareita edustava Juho Rissanen, joka myös voitti kahdeksan peliä Round Robinissa. Kolmas sija varmistui lopulta selvällä 89 pisteen erolla karvaasti neljänneksi sijoittuneeseen Niko Oksaseen.

Round Robin lopulliset tulokset, 11 sarjaa

Nyt ohelmassa on lyhyt tauko, minkä jälkeen edetään näin:

klo 15.30 Miesten semifinaali
klo 16.30 Naisten semifinaali

Yle TV2 lähettää mitalipelit suorana klo 18.00 alkaen.

Naisten loppukilpailu keilattiin aikaisemmin, ja tänään mitaleista keilaavat Eliisa Hiltunen, Mila Nevalainen ja Jaana Taavitsainen. 

Round Robin -seuranta

Round Robin lopulliset tulokset, 11 sarjaa

Tulokset sarjoittain

Kolmen kärki Tahvanainen, Ahokas ja Niko Oksanen aloittavat todella vahvasti ja kaikki keilaavat isot sarjat ja kuittaavat myös bonukset päälle. Nähtäväksi jää, jatkuuko trendi samana, vai pystyvätkö kärkikolmikon takana keilaajat nousemaan kärjen tuntumaan. Jari Ratia aloittaa myös vahvasti, on neljäntenä ja eroa kolmantena olevaan Oksaseen on 134 pistettä.

Toisessa sarjassaan Ahokkaalla tulee viasu tulos 169, mikä vaikuttaa heti kärjen asetelmiin, sillä Niko Oksanen nousee vain viiden pisteen päähän kakkospaikasta. Kärkikolmikon takana Juho Rissanen keilaa hirmusarjan 278 ja bonusten kanssa nousee Ratian ohi neljänneksi, vaikka Ratiakin nappaa bonukset Ahokasta vastaan.

Kärjessä Tahvanainen on aloittanut vakuuttavasti. sarjat 269 ja 227 sekä molemmista peleistä voittobonukset.

Kolmannella sarjallaan Rissanen jatkaa kiriään neljännellä sijalla, kun Ahokkaalla tulee toinen alle 200 pisteen sarja. Rissanen puolestaan ottaa kolmannet bonuspisteensä ja nousee jo 74 pisteen päähän kolmannesta sijasta.

Myös kärjessä Tahvanaisella puhtaasti 90 bonuspistettä, kun hän voitti kolmannessa sarjassa Ahokkaan. Niko Oksaselle iso sarja 267 ja hän vankistaa asemaansa toisella sijalla. Viidennellä sijalla Tomas Käyhkö pelaa hyvin, mutta hänellekin on tultava isoja tuloksia, mikäli hän mielii vielä taisteluun mitalipelipaikoista.

Neljännessä sarjassa Ahokas ottaa tärkeät voittobonukset tiukassa ottelussa Käyhköä vastaan. Kärjessä Tahvanainen on omissa luvuissaan. Eroa toisena olevaan Niko Oksaseen jo vajaat 200 pistettä ja kaikista neljästä pelistään voitot.

Viidennessä sarjassa Rissanen nousee kolmanneksi ohi Ahokkaan. Rissasella neljä voittoa viidestä pelistään, joten hän taistelee hienosti paikasta mitalipeleissä. Ahokkaalla puolestaan vain kaksi voittoa, mikä selittää notkahdusta.

Tahvanainen jatkaa edelleen kärjessä puhtaalla pelillä. Lisäksi Oksanen keilaa jälleen hienon sarjan 279 ja vahvistaa kakkossijaansa.

Kuudennet sarjat. Kyllä kova taistelu tullaan todennäköisesti näkemään kolmannesta sijasta, kun Rissasella ja Ahokksslls 55 pistettä eroa tällä hetkellä. Tahvanaisella on jo 328 pisteen kaula muihin, joten hänet tullaan isolla todennäköisyydellä näkemään suoraan TV-finaalissa, kun Round Robinin ykkönen etenee suoraan loppuotteluun.

Seitsemännessä sarjassa paineet alkavat näkyä. Niko Oksasella oli pelissä Niko Heinosta vastaan tiukka tilanne: viimeisellä heitolla yksi keila pystyssä ja kaatamalla sen, Oksanen olisi varmistanut tasapelin. Oksanen kuitenkin missasi pystyssä olleen seiskakeilan, ja menetti näin ollen 16 pistettä.

Sen sijaan Rissanen jatkaa kovia otteittaan. Kolme edellistä sarjaa 244, 257 ja 266, minkä ansiosta hän nousee jo toiseksi ohi Oksasen, joka on nyt kolmantena, ja Ahokas neljäntenä 64 pisteen päässä mitalipeleistä. Viidentenä puolestaan hyvää nousua tehnyt Jari Ratia vain pisteen päässä Ahokkaasta.

Kahdeksannessa sarjassa Oksanen ottaa tärkeät pisteet itsensä kannalta, kun hän onnistuu voittamaan Tahvanaisen, ja tämä on samalla ensimmäinen tappio Tahvanaiselle. Oksaselle 269 pistettä sekä bonukset, minkä turvin hän pitää kiinni kolmospaikastaan. Myös Ratia tällää 278 ja on 56 pistettä Oksasta perässä.

Rissanen on vahvasti kiinni kakkossijassa reilulla sadan pisteen erolla Oksaseen.

Yhdeksän sarjaa pelattu ja Ratia nousee kolmanneksi! Ratia onnistuu voittamaan Tahvanaisen elintärkeässä paikassa, ja kun Oksaselle tulee 181 pisteen sarja ja tappio, menee Ratia niukasti ohi 15 pisteen erolla.

Mielenkiintoista on se, että seuraavassa ottelussa Ratia ja Niko Oksanen pelaavat vastakkain.

10 sarjaa takana, ja Ratia ottaa selvän voiton Oksasesta, jolle tulee kaksi harmittavaa reikää omaan sarjaansa. Ratialle 257 pistettä, bonukset ja ennen päätössarjaa hän nousee jo toiseksi. Rissanen on kolmantena, ja ennen viimeistä sarjaa Oksanen on neljäntenä ja 45 pistettä eroa kolmantena olevaan Rissaseen.

Online scoring

Lahden keilahallin kilpailusivut