Syys-marraskuussa SKL:n toimistolle ilmoitettiin yhteensä 75 kolmesatasta. Ahkerin oli Jesse Kallio viidellä täysosumalla.

Jesse Kallio lähestyy maagista 100 treban rajapyykkiä, kun hän teki viisi kolmesatasta syys-marraskuun välisenä aikana. Kallio teki kolme 300-sarjaa Jyväskylän Pupuhuhdassa syyskuussa. 25.9. hän aloitti pelinsä kahdella peräkkäisellä 300-pisteen sarjalla. Tämä oli hänen uransa toinen 600 aloitus. Kallio kokosi neljään sarjaan huimat pisteet 1147. Lisäksi Jesse merkkautti täydellisen sarjan Talissa ja EBT kilpailussa Ranskan Wittelsheimissä. Hänellä on koossa nyt 85 kolmensadan pisteen sarjaa. Kaikkien aikojen 300 sarjojen tilastossa toisena oleva Joonas Jehkinen teki kaksi kolmesatasta ja nosti saldonsa 91:een, joten vasureiden kesken käydään mitä todennäköisemmin kisa, kumpi saa 100 trebaa täyteen Suomessa toisena Pasi Uotilan jälkeen.

18-vuotias Rami Mukkula teki kolme täydellistä sarjaa syksyllä. Hämeenlinnassa hän paukutti 20.11. samaan peliin kaksi. Tulosta hän kirjasi tuohon peliinsä 1507 pistettä kuuteen sarjaan. Kolmannen Rami teki Loviisassa. Hänellä on nyt 13 täydellistä sarjaa.

Kolme kertaa onnistuivat myös Jaakko Rantala, Patrik Päiviö, Sami Luoto, Jarno Lahti ja Tomas Käyhkö.

Eliisa Hiltunen oli ainoa nainen, joka merkkautti 300 syksyllä. Hän onnistui naisten SM-liigassa Tapiolassa. Hiltusella on koossa nyt kuusi täydellistä sarjaa.

Ensikertalaisia oli kolme. He olivat Petri Riikonen, Jukka-Pekka Koivisto ja Alex Rämänen.

Joulukuun kolmesataset tilastoidaan ja uutisoidaan tammikuussa.

Olli Pakonen

Keilaaja 300-halli päiväys tulos sarjat ka. 300
määrä
Sami Luoto Pinjets Hyvinkää 04.09. 759 3 253,0 28
Jani Soukka Ice-Bowling Tali 04.09. 1783 8 222,9 2
Aleksi Virtanen Alfa B C Raisio 07.09. 747 3 249,0 2
Jesse Kallio TPS Jyväskylä, Pupuhuhta 08.09. 1491 6 248,5 81
Marko Meriluoto Jyrä Heinola 08.09. 738 3 246,0 28
Niko Rasi Alfa B C Raisio 10.09. 766 3 255,3 7
Janne Kolhonen Jyrä Tali 14.09. 948 4 237,0 3
Patrik Päiviö Siniset Tuusula 16.09. 724 3 241,3 2
Jesse Kallio TPS Tali 16.09. 935 4 233,8 82
Teemu Karjalainen Patteri Kirkkonummi, Masala 22.09. 698 3 232,7 8
Leevi Saikkala GB Järvenpää 23.09. 1365 6 227,5 2
Jesse Ahokas Bay Riihimäki 23.09. 782 3 260,7 17
Pasi Uotila Ailec Team Lahti 24.09. 802 3 267,3 143
Jarno Lahti TKK Heinola 24.09. 824 3 274,7 28
Tomas Käyhkö Mainarit Jyväskylä, Pupuhuhta 25.09. 1730 7 247,1 62
Jesse Kallio TPS Jyväskylä, Pupuhuhta 25.09. 1147 4 286,8 83
Jesse Kallio TPS Jyväskylä, Pupuhuhta 25.09. 1147 4 286,8 84
Sami Javanainen Patteri Eurajoki 29.09. 1471 6 245,2 39
Jesse Kallio TPS Wittelsheim, Ranska 02.10. 1483 6 247,2 85
Niko Oksanen All Stars Tixi Bowling 03.10. 2521 11 229,2 43
Sami Johansson Eleven Tapanila 04.10. 1431 6 238,5 4
Patrik Päiviö Siniset Riihimäki 05.10. 779 3 259,7 3
Jaakko Rantala FSB Loimaa 06.10. 1477 6 246,2 10
Joonas Jehkinen Mainarit Varkaus 07.10. 1222 5 244,4 90
Simo Uosukainen Slaikkarit Imatra 07.10. 1107 5 221,4 6
Eliisa Hiltunen Bay Tapiola 10.10. 300 1 300,0 6
Santtu Tahvanainen Bay Ylöjärvi 18.10. 1482 6 247,0 48
Linus Boström Siniset Tali 19.10. 963 4 240,8 42
Henrik Puumala TKK Tampere 20.10. 1404 6 234,0 14
Janne Kärkkäinen Slaikkarit Valkeakoski 22.10. 1498 6 249,7 8
Simon Tissarinen CPS Kokkola 24.10. 1482 6 247,0 13
Jarno Lahti TKK Lahti 25.10. 716 3 238,7 29
Janne Kärkkäinen Slaikkarit Valkeakoski 25.10. 1517 6 252,8 9
Ville Häggman TKK Hämeenlinna 25.10. 1485 6 247,5 22
Karri Oksman TPS Salo, Hanhivaara 30.10. 930 4 232,5 3
Tatu Hyytiä Strikehunters Vaasa 30.10. 1384 6 230,7 7
Petri Riikonen Ysisata Rauhalahti, Kuopio 30.10. 1394 6 232,3 1
Mikko Pietilä Siniset Riihimäki 31.10. 755 3 251,7 32
Tomas Käyhkö Mainarit Varkaus 31.10. 1490 6 248,3 63
Jaakko Rantala FSB Loimaa 01.11. 1505 6 250,8 11
Jari Stenroos Ke-Ro Tapiola 03.11. 703 3 234,3 8
Sami Luoto Pinjets Hyvinkää 04.11. 698 3 232,7 29
Rami Mukkula All Stars Loviisa 04.11. 1453 6 242,2 11
Raimo Mustajärvi Jyrä Kirkkonummi, Masala 05.11. 1005 4 251,3 14
Jukka-Pekka Koivisto Jämi Kemi 06.11. 1343 6 223,8 1
Veli-Matti Tissarinen CPS Kokkola 07.11. 1838 8 229,8 18
Alex Rämänen Valtti Kotka 07.11. 1290 6 215,0 1
Tony Ranta TPS Pori 07.11. 1647 7 235,3 38
Esa Nieminen Hylsy Hyvinkää 08.11. 699 3 233,0 14
Esa Nieminen Hylsy Hyvinkää 08.11. 725 3 241,7 15
Lauri Salmi BC Story Tixi Bowling 08.11. 1405 6 234,2 6
Jaakko Rantala FSB Somero 14.11. 1443 6 240,5 12
Jouni Helminen SBF Kotka 15.11. 1503 6 250,5 78
Joonas Jehkinen Mainarit Pielavesi 15.11. 1470 6 245,0 91
Hannu Timonen Tiimi Rauhalahti, Kuopio 17.11. 1334 6 222,3 4
Ari Kotiranta Ke-Ka-53 Turku 18.11. 931 4 232,8 7
Matias Luosujärvi OPS Oulu, Alppila 18.11. 1222 5 244,4 12
Veikko Leinonen RuBo Kuusamo 18.11. 1232 5 246,4 5
Juho Rissanen Mainarit Kuopio, Keilakukko 18.11. 1207 5 241,4 23
Patrik Päiviö Siniset Tuusula 19.11. 771 3 257,0 4
Rami Mukkula All Stars Hämeenlinna 20.11. 1507 6 251,2 12
Rami Mukkula All Stars Hämeenlinna 20.11. 1507 6 251,2 13
Timo Rytkönen TKK Tampere 20.11. 1276 6 212,7 3
Mikko Hirvonen Joe´s Gold Punkaharju 20.11. 736 3 245,3 30
Sebastian Ros Patteri Tixi Bowling 21.11. 1239 5 247,8 2
Henrik Puumala TKK Valkeakoski 21.11. 1446 6 241,0 15
Simon Tissarinen CPS Haapajärvi 21.11. 1623 8 202,9 14
Sami Luoto Pinjets Hyvinkää 22.11. 769 3 256,3 30
Linus Boström Siniset Hanko 24.11. 1456 6 242,7 43
Showket Dubloo FHB Kruunupyy 24.11. 1523 6 253,8 10
Jarno Lahti TKK Vaasa 25.11. 1353 6 225,5 30
Timo Forsström Walki Team Valkeakoski 26.11. 1392 6 232,0 4
Tomas Käyhkö Mainarit Seinäjoki 28.11. 2001 8 250,1 64
Teemu Asplund Valtti Kiuruvesi 28.11. 1414 6 235,7 28
Santtu Tahvanainen Bay Ylöjärvi 29.11. 1363 6 227,2 49