Suomen Keilailuliiton puheenjohtajan Olli Hossin uudessa blogikirjoituksessa Hossi kertaa Suomen maajoukkueen menestystä arvokisoissa ja ottaa esimerkiksi tiukasti kantaa IBF:n järjestelyihin MM-kilpailuissa. 

Olli Hossin kaikki blogikirjoitukset pääset lukemaan osoitteessa keilailu.fi/puheenjohtajanblogi.

Tuorein kirjoitus kokonaisuudessaan myös tässä:

Keilailu aukesi maailmalla 21.12.2021

Hyvät keilaajat,

Ennen koronaa edellinen aikuisten arvokisa oli elokuussa 2018 Las Vegasissa naisten MM-kilpailut. Nyt, kun ensin pelattiin lokakuussa Euroopan mestarien cup Kreikan Haniassa ja heti perään marraskuussa Dubain MM-kilpailut, tuli tauoksi ilman mitään aikuisten kisoja yli kolme vuotta. Oli jo aikakin.

Kisathan menivät hienosti ja Suomelle tuli kisoissa hienoja mitaleita ja lisää tuli heti perään seniorien ja veteraanien MM-kilpailuista, yhteensä jopa 19 mitalia. Niistä lisää toisaalla lehdessä.

Kisat menivät siis menestyksemme kannalta erinomaisesti, mutta järjestelyiltään varsin vaihtelevasti. Erityisesti Dubain kisoissa oli sekä ennen kisoja että sen jälkeen todella paljon huomauttamista, mutta oli myös hyviä asioita. Ehkä tärkeimpänä se, että kyseiset kisat saatiin yleensäkin pidettyä edelleen keskellä globaalia pandemiaa.

Dubain kisojen ongelmallisuus oli helppo nähdä jo etukäteen, sillä maailman keilailuliiton International Bowling Federationin tiimi teki kisat alusta alkaen aivan liian pienellä työryhmällä ja oli selvää, että haasteita on odotettavissa. Isoimpina ongelmina ulospäin, jotka näkyivät sekä paikan päällä että kotimaassa, olivat järjestäjien surkea tulospalvelu ja mainostetun livestream-lähetyksen toimimattomuus. Molemmat asiat olisi saatu kuntoon, jos edellä mainittuja järjestelmiä olisi testattu etukäteen. Käytännön järjestelyissä oli jatkuvasti paljon huomauttamista, mutta onneksi itse urheilijoille ongelmat olivat pienempiä.

Aikuisten MM-kisoihin osallistui nyt tavallista vähemmän maita eli naisissa maita oli 25 ja miehissä 34, kun esimerkiksi 2019 Las Vegasin naisten kisoihin osallistui 34 maata ja 2018 Hong Kongin miesten MM-kisoihin 46 maata. Vegasin varsinaisista mitalimaista jäi puuttumaan kuitenkin vain Meksiko (1 mitali) ja Hong Kongin miesten kisoista ei ketään eli menestyvät maat olivat kuitenkin hyvin mukana.  Dubaista puuttuneita perinteisiä keilailumaita olivat kuitenkin esimerkiksi Australia, Japani, Taiwan, Hollanti ja Venezuela. Syiksi puuttuneisiin maihin olivat muun muassa koronarajoitukset omassa maassa, ilmoitettu koronakupla Dubaissa mutta ehkä tärkeimpänä matkan rahoitus. Koronan takia monen maan keilailuliiton talous aivan kuralla, ja maajoukkueiden pelaajat joutuivat/olisivat joutuneet joko osin tai kokonaan itse rahoittamaan kisareissunsa. Toisaalta myös uusia maita tuli kuitenkin mukaan, jopa 10 naisissa ja 7 miehissä, joista mainittakoon vaikkapa Pakistan, Nigeria ja Kazakstan.

Oma tarinansa on IBF:n Maailman Kongressi, joka piti järjestää Dubaissa 17.11.21. Jo Euroopan liiton kokouksessa Haniassa lokakuussa kävi ilmi, että maailmanliiton johtoryhmä ei ollut kokoontunut koko vuonna 2021. Mielenkiinnolla odotimme, mitä siis kuulisimme tässä ensimmäisessä uuden IBF:n maailmanliiton kokouksessa. Käytännössä anti jäi vaivaiseksi, koska jostain mystisestä syystä vain 30 maata oli paikalla tai etänä, kun päätösvaltaisuudesta piti päättää. Näin ollen koko kokous muuttui puhtaasti informatiiviseksi, jossa pääpaino oli tuoreella IBF:n strategialla viedä keilailu olympialaisiin. Uudesta virallisesta maailmanliiton kokouksesta ei tätä kirjoitettaessa ole vielä tietoa.

Kuten mm. Ruotsikin on tehnyt, olemme yhdessä toiminnanjohtajan Sami Järvilän ja päävalmentajan Jarmo Ahokkaan kanssa laatineet ja toimittaneet SKL:n virallisen rakentavan palautteen IBF:lle, jossa listasimme kaikki havaitsemamme Dubain kisojen kehityskohteet mutta myös onnistumiset.  Tavoite olympialaisista on sekä keilailulle että Suomelle oikea, mutta Dubai 2021 järjestelytasolla emme tule sinne koskaan selviämään. IBF:n toimitusjohtaja Andrew Oramin mukaan seuraava iso tapahtuma on marraskuussa 2022 järjestettävät maailmanmestaruuskilpailut.  Aikaa ja paikkaa ei ole ikävä kyllä taaskaan tiedossa, mutta olisi kaikkien keilaajien etu, että jo näissä kisoissa hyödynnettäisiin meidän ja muiden maiden antamaamme palautetta. Suomen osallistuminen keilailun MM-kisoihin on jo sekä imago- että valtion lajitukien kannalta tarpeellista, mutta uskon että myös te, rakkaat jäsenemme, haluatte että Suomen lipulla on mahdollista nousta tulevissakin MM-kisoissa taas palkintopallille.

keilailuterveisin,

Olli Hossi

puheenjohtaja