PBA Players Championship on porraspeliä vaille valmis. Karsinnan jälkeen keilattiin kuuden sarjan jatkopeli ja 16 parhaan kesken rullailtiin täysi round robin. Kaikkiaan sarjoja pelattiin 46 ennen kuin viisi finalistia saatiin selville.
Viime vuosien ykköskeilaaja EJ Tackett nousi kisan kärkeen karsinnan loppuvaiheessa ja säilytti sijansa myös ennen round robinia. Mies miestä – vastaan peleissä Indianan mies sitten näytti taitonsa. Ensimmäisestä kahdeksasta ottelustaan hän voitti viisi, toiseksi eniten, ja karkasi sadan pisteen johtoon. Toisen puolikkaan peleistä voittoja tuli kuusi, eli yhteensä 11 kertaa 30 pisteen bonukset. Kun tulostakin tuli koko porukasta eniten, repi Eddie lopulta eroa kakkoseksi keilanneeseen Kanadan Graham Fachiin lähes 300 pisteen eron. Tackett keilasi nuo 46 sarjaa yli 229 pisteen keskiarvolla. Tuloksen arvoa nostaa, että kilpailu on keilattu kahdella eri olosuhteella, 37 jalan Viperilla ja 50 jalan Badgerilla. Jatkopelissä ja round robinissa alla olivat molemmat kelit samanaikaisesti, vasemmalla radalla Badger ja oikealla Viper. Sama on hoito myös tulevassa porraspelissä.
Fach näyttää osaavan aikaisen kunnon ajoituksen, sillä hän voitti viime vuoden avauskisan. Kolmannelle sijalle keilasi ruotsalaisvasuri Jesper Svensson, joka jatkaa viime kevään hyvää menoaan. Hän voitti kauden kaksi viimeistä kisaa tienaten niistä 200 000 dollaria. Jos ovat kolme ensimäistä tunnettuja ja meritoituneita keilaajia, ovat kaksi muuta sitten noviiseja. Brandon Bonta ja Spencer Robarge ovat kiertueella mukana ensimmäistä täyttä kauttaan ja siten kisaavat Vuoden Tulokkaan tittelistä. Voittoja ei kummallakaan ole. Lisämausteena voi mainita, että miehet ovat opiskelukavereita yliopistokeilailua hallitsevasta Wichitan yliopistosta.
Viidestä finalistista vain Tackett ja Bonta keilaavat oikealla kädellä. He myös heittävät perinteisesti yhdellä kädellä. Muut kolme ovat vasureita, Fach rullaa yhdellä kädellä, Jeppe ja Spencer käyttävät kahta kättä heitoissaan.
Televisioitava porraspeli alkaa Suomen aikaa sunnuntai-iltana klo 23. Finaali televisioidaan ensimmäistä kertaa PBA:n uuden yhteistyökumppanin CW:n kanavalla. Saapas nähdä tuleeko jotain suurta muutosta. Ainakin kommentaattorit vaihtuvat. Lähetyksen pääselostajana on pitkän linjan urheilumies Rick Allen ja asiantuntijana aloittaa Kyle Sherman, joka korvaa hommaa 26 vuotta hoitaneen Randy Pedersenin. Sherman on kaksinkertainen PBA-voittaja, joka jatkaa edelleen aktiivisesti mukana kiertueella. Vielä ei tiedetä mitä tehdään, jos hän selviää mukaan porraspeleihin. Se nähdään sitten.
Pekka Korpi
Kuva PBA