Seniorien mestaruussarjan lauantain pelit lähenevät loppuaan. Kotijoukkue TKK jyllää kärjessä.

Seitsemäs sarja

TKK jaksoi painaa viimeiseenkin sarjaan 932 XO:n 797 vastaan. Veturina toimi avaaja Petri Keituri, jonka ykkösruudusta alkanut kaatojono jatkui ysiruutuun saakka. Viimeisessä jäi ensin kaksi ja sitten yksi keilaa, tulosta siis 277. Petri Mannonen säesti 236.

Myös Tornados lopetti kunnon sarjaan, kun Patteri kaatui 880-815. Sarja oli tasainen, mutta loppua kohti Tornados hivuttautui hiljalleen karkuun ja otti päivän toisen voittonsa. Tapani Peltola lopetti päivänsä 257-sarjalla.

GB voitti Mainarit selvästi 855-741 ja ohitti tuon avulla Patterin nousten sarjataulukossa kakkoseksi. Teemu Raatikainen ankkuroi 236, Kai Virtanen rullasi 225.

Kuudes sarja

Kaksi matsia oli suurinumeroisia, mutta kolmannessa mentiin akkureille saakka.

Mainarit ja Tornados kisasivat tasaisesti sarjan voitosta. Kuudennessa ruudussa oltiin tasoissa, seiskassa Tornadoksen kahden tyhjän myötä Mainarit hankkiutui johtoon, mutta se kuittaantui heti seuraavassa ruudussa. Viimeiseen ruutuun lähdettiin Tornadoksen 12 pisteen johdossa, mikä oli tilanne myös ankkureiden alkaessa vuoronsa. Leif Enfors Mainareilta heitti ensin, heitto meni nokkaan ja jätti 6-10 kuvan. Olli Hossi puolestaan kaatoi ja homma oli sillä selvä. Olli teki vielä kaksi lisää vieden Tornadoksen 820-797 voittoon. Molempien joukkueiden parhaat tulokset tekivät avaajat, Tornadokselle Peter Strömberg 234 ja Mainareille Ari Jehkinen 233.

XO on hyvässä vireessä, nyt syntyi 890, millä tulli selvä voitto GB:n 811 vastaan. Ari Halmeen 268 siivitti porilaiset sellaiseen menoon, että GB:llä ei ollut sanan sijaa. Kun vielä Marko Tukiainen ja Ari Valaranta löivät 229 ja 222, oli homma selvä. GB:n ankkuri Teemu Raatikainen haastoi halmeen pöydän parhaasta sarjasta, mutta jäi pisteellä, 267.

TKK sen kuin vankistaa sarjajohtoaan. Nyt kaatui Patteri komeasti 908-817. Timo Rytkönen, 248, ja Petri Mannonen, 258, olivat tamperelaisten terävimmät syömähampaat.

Viides sarja

Lounasko painaa vai miehetkö väsyvät, kun tulostaso hieman laskee. Ari Jehkistä ei painanut mikään, kun hän latoi 11 kaatoa alusta. Viimeisellä lähti kuitenkin vain kahdeksan keilaa, joten tulokseksi jäi 298.

Toki tähänkin sarjaan saatiin se ysisatanen. XO kylvetti Tornadosta yli sadalla pisteellä 907-796. Porilaisten tukipylväät olivat Pasi Paalosalo ja Ari Valaranta, jotka löivät komeasti 258 ja 255. Muut kaksi jäivät niukasti alle parin, joten ysisatanen syntyi. Tornadoksella oli kolme parisarjaa, mutta sen verran pieniä, että iso ero syntyi.

TKK ja GB keilasivat tiukkaa kisaa aina ankkureille saakka. Timo Rytkönen ja varsinkin Mika Lahti muurasivat kymppiruudun umpeen ja kun ankkuri Petri Mannonen teki samoin, ei GB:n Teemu Raatikaisen yhden keilan missillä ollut enää merkitystä. Lahden 269 siivitti TKK:n 857-829 voittoon ja sarjajohto sen kuin vankistui.

Patterille ei vasta hoidetut radat tunnu maistuvan. Nyt Mainarit kylvetti sarjakakkosta selvästi 856-731. Kaikkein komein oli tietysti Mainareiden avaajan Ari Jehkisen kahta väille täysi sarja. Se oikeastaan ratkaisi ottelun yksinään.

 

Pekka Korpi

Sarjatilanne