Naisten ECC:n toinen kahdeksan sarjan blokki pelattiin päätökseen Haniassa. Eliisa Hiltunen keilasi kahdeksaan sarjaan 1490 pistettä. Peli oli kahtiajakoinen. Neljään ensimmäiseen sarjaan eilisen pettymys ei enää näkynyt Eliisan otteissa vaan peli sujui kohtuu hyvin n. kahdensadan keskiarvolla. Tämän jälkeen siirryttiin hallin alkupäähän ja Eliisan vaikeudet alkoivat. Eri palloja kokeiltiin, mutta toivottua ratkaisua ei löytynyt. Sama etsiminen ja vaikeudet jatkuivat myös kuudennen ja seitsemännen sarjan ajan. Nyt isona panoksena oli selviytyminen 16 parhaan joukkoon ja jatkopeleihin. Viimeiseen sarjaan löytyi oikea pallo ja linjan ylöspäin siirtämisen jälkeen homma toimi jälleen ja jatkopelipaikka sijalta 14.
Eliisa ei luonnollisesti ollut tyytyväinen päivän peliinsä.

-Alussa idea pelaamisesta oli parempi kuin eilen. Pääsin enemmän kiinni peliin, mutta tuntui, että ekaan neljään sarjaan olisi voinut tulla enemmän pisteitä. Reikiä tuli liikaa. Sitten kun siirryttiin alkupäähän niin ykköskakkosella en oikein osunut enää hyvin ja aina kun osui jäi kymppi. Seuraavat pari sarjaa oli huonoja. En saanut heittoja suunnitellusti sinne minne halusin. Viimeisessä sarjassa siirryin ylemmäksi ja homma toimi taas ja siinä oli jotain järkeekin. Nyt varmaan sitten jutellaan Japen kanssa millä suunnitelmalla jatketaan seuraavan blokkiin.

Hollannin Nicole Sanders (1769) ja Tanskan Mika Guldbaek (1755) pelasivat erässä omille sataluvuilleen. Sama kaksikko on myös  yhteispisteissä jo yli 200 pistettä muita edellä. Eliisa tarvitsee ison onnistumisen seuraavaan kahdeksan sarjan peliinsä, jotta jatkopaikka kahdeksan parhaan joukkoon onnistuisi. Eroa siihen on tällä hetkellä 162 pistettä.

Huomenna pelataan miesten toinen kahdeksan sarjan blokki. Miesten B-erä pelaa ensin klo 10.00 alkaen ja klo 13.30 on vuorossa Juho Rissasen A-erä. Juho on tällä hetkellä sijalla 10.

Kisajärjestäjän sivuille

ECC:n aikataulu

Tuloksiin

 

Sami Järvilä