Kokkolassa keilataan sunnuntaina naisten SM-liigan toinen kierros. Naiset keilaavat tänään eri olosuhteella kuin eilen, joka tuo lisämausteen kierrokselle. Lauantaina kierroksen joukkue oli Kuortaneen KuKu, joka voitti neljä ottelua viidestä. Antti Isomaa selostaa naisten kierroksen:

Livelähetys Kokkolan keilahallin YouTube-kanavalla 

Sunnuntain kierroksen tulokset 

Runkosarjan kokonaistilanne

Sunnuntain rataolosuhde

Tämän päivän olosuhteen odotetaan olevan paperilla sellainen, joka saattaa nostaa tulostasoa. Voitot kuitenkin ratkaisevat, kun joukkueet kerryttävät tällä kaudella sarjapisteitä pelkistä voitoista, joista saa kolme pistettä ja tasapelistä yhden. Lauantaina Lahden Bay teki esimerkiksi eniten keilapisteitä kaikista joukkueista, mutta hävisi kuitenkin kaksi ottelua, kun vastustajat onnistuivat omassa pelissään heitä vastaan.

Tässä uutisessa seuraamme kierroksen etenemistä!

Päivän otteluiden tulokset (voitosta aina kolme sarjapistettä):

1. Bay 762 – 745 CPS
1. GB 707 – 726 KuKu
1. Giants 651 – 725 Ke-Ro

Seurantalinkkejä: 

Kokkolan keilahallin YouTube-kanava

Online scoring

Rataolosuhde sunnuntai Kokkola 

Valtakunnansarjojen säännöt 2026-2027