Palkintojenjako oli perjantaina upea suomalaisittain Tilburgissa, kun Peppi Konsteri sai eilen varmistuneen All Event -kultamitalinsa kaulaan, minkä lisäksi Jani Soukka pelasi perjantaina upean päivän poikien singlessä ja saavutti ensimmäisissä arvokilpailuissaan henkilökohtaisen hopeamitalin. 

Myös Konsteri eteni tyttöjen singlen mitalipeleihin. Peppi taipui välierässä Slovenian Alja Bergauerille 233-191 ja näin ollen Pepille pronssia kaulaan, mikä on hänelle jo neljäs mitali näissä kisoissa.

Poikien singlen karsinnan tuloksella 1462 voittanut Soukka sen sijaan otti ison voiton välierässä Ruotsin Carl Eklundista ja eteni loppuotteluun lukemin 225-223.

Loppuottelussa seinä kuitenkin nousi vastaan, kun kilpailuissa All Event -hopeaakin saavuttanut Ruotsin Robin Ilhammar ei jättänyt saumaa Soukalle. Ilhammar teki loppuottelussa kahdeksan kaatoa alusta ja voitti Soukan lukemin 279-171.

Välittömästi mitalipelien jälkeen aloitettiin palkintojenjako, jossa arvokisatulokas Soukka sai henkilökohtaisen hopeamitalinsa.

– Kyllähän se todella hyvältä tuntuu, kun mitali tuli siten, että koko päivänä pelasin vain yhden heikon sarjan. Ykkössaavutus tämä mitali on keilailu-uralla tähän asti. Hauskaa oli tänään keilata. Loppuottelu olisi voinut mennä paremmin, mutta se meni ihan oikein Ilhammarille. Hän pelasi todella hyvin ja hän on pelannut aivan mahtavaa peliä läpi turnauksen, Soukka kehui finaalivastustajaa.

Soukka lähetti henkilökohtaisesta mitalista terveisiä myös kotiin.

Mikael Tuomisalolle iso kiitos palloista ja valmennuksesta. Kotiin äidille ja isälle kuuluu iso kiitos. Heistä on ollut iso apu kaikessa.

Pepille historiallinen kultamitali 

Peppi Konsteri sai puolestaan singlen pronssimitalinsa lisäksi palkintojenjaossa eilen varmistuneen All Events -kultamitalinsa, joka jaetaan singlen, parikilpailun ja joukkuekilpailun henkilökohtaisten tulosten perusteella. Kaikki osiot yhteenlaskettuna Peppi oli turnauksen vahvin keilaaja tytöissä, ja hän on ensimmäinen suomalaistyttö, joka on voittanut All Event -kultaa EM-kilpailuissa.

– Se lisää tämän mitalin arvoa itselleni, että olen ensimmäisenä suomalaistyttönä sen saavuttanut. Vielä puoli vuotta sitten itselläni oli keilailun suhteen hankalampaa, mutta siitä noustiin ja tämä mitali on osoitus siitä, että aina voi nousta, Peppi summaa tunnelmiaan.

Peppi, kuten koko Suomen joukkue, on parantanut peliään päivä päivältä ja Pepin kohdalla nousujohteinen vire nousi kultamitaliin asti.

– Nousujohteinen turnaus omalta osalta. Täällä on nautittu ja heitetty hyvin. Itselläni on tällä hetkellä kova luotto omaan tekemiseen eli mieltä nostattava turnaus on ollut.

Perheelle Peppi lähettää ison kiitoksen. Hänen isänsä Sami Konsteri on koko suomalaisen keilailukentän tuntema keilailuvaikuttaja, jonka lisäksi Pepin äidillä on myös iso merkitys Pepin keilailu-uralla.

– Molemmille todella iso kiitos, että ovat olemassa ja ilman heitä en olisi tässä. Jos isäni ei keilaisi, en minäkään keilaisi. Jos äiti ei olisi ollut näin paljon apuna, en olisi kiertänyt keilailun parissa näin paljoa.

Lisäksi kiitoksen saavat valmentajat ympärillä.

– Iso kiitos maajoukkueen päävalmentajalle Jarmo Ahokkaalle, jonka kanssa olemme kauan tehneet töitä yhdessä. Lisäksi kiitos tyttöjen tämänhetkiselle valmentajalle Heli Turjalle sekä psyykkiselle valmentajalle Aapo Kilpeläiselle. Ilman Aapon henkistä tukea en olisi nyt tässä.

Tilburgissa keilataan myöhään perjantai-iltana vielä tyttöjen Mastersin avauskierrokset, joissa kaikki suomalaistytöt ovat mukana.

Tulokset 

Livestream