Marras-joulukuun vaihteessa Hongkongissa pelatut MM-kisat olivat Suomen joukkueelta jättimenestys, kun suomalaiset kahmivat kuusi MM-mitalia, joista peräti viisi oli kultaista.

Kisojen kirkkaimpana tähtenä tuikkineen Essi Pakarisen suoritus oli lähestulkoon sensaatiomainen, sillä Pakarinen voitti huimat neljä maailmanmestaruutta. Kultainen mitali pujotettiin Pakarisen kaulaan singlessä, parikisassa, triokisassa ja kirsikkana kakun päälle myös All Events -osiosta.

Pakarinen kertoo olleensa itsevarma jo ennen lähtöä Hongkongiin, sillä hän tiesi olevansa hyvässä iskussa. Pitkäjänteinen työ oli alla ja valmistautuminen tehty hyvin, joten oli aika korjata sadon hedelmät.

– Heitto tuntui teknisesti ihan hyvältä, enkä ollut yhtään huolissani sen puolesta. Fyysisestikin tuntui hyvältä ja ennen reissua tuli muutamia onnistumisia, mikä vahvisti itseluottamusta heittoon. Lähdin MM-kisoista mitalia hakemaan, mutta en olisi millään arvannut, että neljä toisin kotiin, Pakarinen toteaa.

Kisapaikalle saapuessa hyvä tunne jatkui. Pitkä lentomatkakaan ei vienyt parasta terää, vaan Pakarinen tunsi kisahallin ratoja testatessaan menestymisen olevan mahdollista.

– Epävirallisissa harjoituksissa oli vielä joku house shot, mistä ei saanut mitään irti, kunhan pääsi vähän keilaamaan. Virallisissa harjoituksissa sitten huomasi jo, että keli tuntuu hyvältä ja löysin selvän paikan, mistä pelata, joten pystyin lähtemään kisoihin luottavaisin mielin.

MM-kisat käyntiin singlen maailmanmestaruudella

MM-kisat alkoivat single-osiolla, jonka karsinnasta 32 naista raivasi tiensä jatkopeleihin. Pakarinen oli karsinnassa 23:s, joten karsintaviivaan jäi vielä mukavasti ilmaakin. Jatkopeleissä Pakarinen voitti lohkonsa ja eteni mitalipeleihin. Välierässä tuli vastaan yhdysvaltalainen Breanna Clemmer, joka ei taipunut helpolla. Pakarinen voitti avaussarjan 248–181, mutta Clemmer vei toisen 266–225. Ratkaisevassa kolmannessa sarjassa suomalainen puristi upeasti 254–222-voiton ja eteni MM-finaaliin malesialaista Adelia Nur Irwan Syazaleeta vastaan.

– Yritin vain keskittyä omaan tekemiseeni, enkä huolehtinut muista tai ajatellut kuka siellä on vastassa. Kunhan itse heittää hyviä heittoja, niin tulos tulee sen mukaan. Kun pääsin mitalipeleihin asti ja tiesin, että on mahdollista voittaa, niin jännittihän sitä, että pääseekö taistelemaan siitä kirkkaimmasta.

MM-finaali olikin sitten huomattavasti välierää selvemmin Pakarisen heiniä. Sarjat menivät suomalaiskeilaajan hyväksi 217–191 ja 214–169, ja maailmanmestaruus oli totta.

– En seurannut pisteitä tai tulosta. Kun kuulin, että joukkuekaverit katsomossa alkoivat voiton varmistuttua huutamaan kovempaa, niin ajattelin, että ehkä tässä ei tarvitse enää niin hirveästi jännittää. Se [voittaminen] oli ihan sikahieno tunne. Eihän sitä siinä hetkessä edes oikein tajunnut, Pakarinen muistelee voittohetkeä.

– Maailmanmestaruuden voittaminen on ollut tähtäimessä jo pitemmän aikaa. Vuosina 2021–22 kun tein läpimurtoa, niin alkoi konkretisoitua, että tässä on mahdollisuudet edetä maailman huipulle.

Seuraava osio, seuraava kultamitali

Kisat jatkuivat parikilpailussa, jossa Suomen joukkueen kaikki kolme naisparia etenivät 24 parhaan joukkoon. Jatkopelit pelattiin jälleen lohkoittain, jossa Pakarinen voitti parinsa Peppi Konsterin kanssa jokaisen matsin edeten täten mitalipeleihin.

Jännittävässä välierässä duo Pakarinen-Konsteri kaatoi singaporelaisparin suoraan voitoin 2–0 (230–206 ja 206–201). Finaalissa tuli vastaan Singaporen toinen pari, siskokset Cherie ja Daphne Tan, jotka voittivat parikultaa vuoden 2023 MM-kisoissa.

Pakarinen ja Konsteri voittivat ensimmäisen sarjan niukasti 181–177. Toinen sarja meni suomalaiskaksikon hyväksi 230–213 ja Pakarisen toinen MM-kulta varmistui.

– Jatkoin siitä, mihin singlessä jäin. Piti välissä mahdollisimman hyvin nollata aiempi voitto, kun uusi kisa alkoi ja lähdettiin hankkimaan uutta mitalia. Meillä on Pepin kanssa hyvä ystävyyssuhde ja yhteispelimme oli hyvää. Mitään ylimääräistä ei tarvinnut miettiä, vaan pystyimme olemaan ihan rennosti. Pystyi luottamaan siihen, että toinen tekee kyllä kaadon, jos tarvitsee, Pakarinen kertoo.

Peppi ja Essi valmentajien halauksessa

MM-kisoja oli takana kahden peliosion verran ja Pakarisella oli voitettuna kaksi kultaa – hetki, jota harvan keilaajan kohdalle koskaan suodaan.

– Sitä oli vaikea siinä hetkessä edes käsitellä. Olin vain todella iloinen ja ylpeä siitä, miten pystyimme taistelemaan sen päivän läpi ja menemään aivan päätyyn asti.

Kolmas maailmanmestaruus

Kun oli vauhtiin päästy, ei tahti hidastunut millään. Parikilpailun jälkeen pelattiin triokilpailu, johon Pakarinen osallistui yhdessä Konsterin ja Ani Juntusen kanssa. Kolmikko eteni 16 parhaan joukkoon sijalta seitsemän, voitti seuraavassa vaiheessa oman lohkonsa ja jälleen oli mitalipelien aika. Niitä tosin siirryttiin pelaamaan keilahallin sijaan erikseen rakennetulle kisastadionille, mutta välissä oli ensin muuta ohjelmaa.

– Oli todella siistiä, että oli tehty tollaiset puitteet. Harvoin tuollaiseen paikkaan pääset pelaamaan ja harvoin tuollaisia ylipäätään tehdään. Ainutlaatuinen ja hieno kokemus, Pakarinen kommentoi stadionin olosuhteita.

Trion karsinta pelattiin tiistaipäivänä ja keskiviikkona oli joukkuekilpailun karsinta. 22 joukkueesta jatkopeleihin eteni kahdeksan parasta maata, mutta Suomi ei tuohon joukkoon kuulunut, sillä joukkuekilpailu eteni suomalaisilta vaisummin ja tuloksena oli vasta 15. sija.

Triokilpailun finaali käytiin torstaina. Välierässä Suomi voitti Tanskan suoraan voitoin 2–0 ja seuraava kultamitali oli jälleen aavistuksen lähempänä. Finaalissa vastaan tullut Japani voitti ensimmäisen sarjan 179–162, mutta Suomen kolmikko sai toisessa sarjassa juonesta kiinni ja voitti selvästi 241–171. Ratkaisevan sarjan Pakarinen, Konsteri ja Juntunen veivät nimiinsä 190–158 ja Pakarinen nappasi jo kolmannen kultamitalin.

Trion kultatiimi.

– Trio alkoi vähän vaikeasti ja haasteita oli. Karsinta oli jo itsessään vähän taistelua, ja sitä taistelua jatkoimme myös stadionilla. Pystyimme kannattelemaan toisiamme loppuun asti ja oli siistiä saada palkinto siitä työstä. Meillä oli niin hyvä porukka siinä triossa, Pakarinen kehuu.

All Events -kulta huipensi unohtumattomat arvokisat

Hongkongissa riehunut ”Pakarinen show” sai vielä arvoisensa päätöksen, kun MM-kisojen paras naiskeilaaja palkittiin kaiken lisäksi vielä All Events -kultamitalilla. Hopeaa voitti Yhdysvaltojen Shannon Pluhowsky ja pronssia Singaporen Shayna Ng.

– Olin laskenut mahdollisuuksiani siihen jo vähän aiemmin ja trion jälkeen tiesin jo, että voitan kultaa. Se kruunasi nuo kisat.

Pakarinen jakoi neljän maailmanmestaruuden kisoista kiitosta myös valmennuksen suuntaan.

– Kun siirryt rataparilta toiselle et pysty itse seuraamaan, mistä siellä on pelattu tai kuka siellä on mahdollisesti pelannut. Valmentajat pystyvät katsomaan ratoja ja auttamaan pelaajia parhaansa mukaan. Heistä on suuri apu.

Suomi voitti Hongkongin MM-kisoista lopulta kuusi mitalia, kun miesten puolelta pottiin lisättiin Luukas Väänäsen singlekulta ja Tomas Käyhkön singlehopea. Suomen joukkueen aiempi MM-kultamitaliennätys oli niinkin kaukaa kuin vuodelta 1967, kun Suomi voitti Ruotsin Malmössä pelatuissa MM-kisoissa erilaisista joukkuemuodoista yhteensä kolme joukkuekultaa, minkä lisäksi Eija Krogerus voitti masters-hopeaa.

MM-menestys on poikinut Pakariselle muun muassa ehdokkuudet Suomen Urheilugaalan Sykähdyttävin Urheiluhetki -finaaliäänestykseen ja vuoden urheilijaksi. Lisäksi hän sai henkilökohtaisen kiitoskirjeen tasavallan presidentti Alexander Stubbilta. Huomio on Pakarisen mielestä ollut tervetullutta.

– Vähän erikoista ja samalla huojentavaa, kun keilailu ei kauhean usein saa niin paljon huomiota kuin mitä se ehkä ansaitsisi. Siitä pitää nyt yrittää ottaa kaikki ilo irti.

Pakarinen ottaa MM-kisojen jälkeen parin viikon ajan lepoa sekä etäisyyttä keilailuun, mutta ei neljä MM-kultaa hänen menestysnälkäänsä sammuttanut, vaan seuraavat tavoitteet siintävät jo näköpiirissä.

– Ensi vuoden puolella on sitten Ballmaster Open, SM-kisat ja kesällä naisten EM-kisat, missä yritetään hakea lisää mitaleja.

Teksti: Markus Viljanen

Kuvat: Tiina Viljakka ja IBF:n kuva-arkisto