Kansien kätköistä kaivetaan tällä kertaa hiihtolomien ja kevään SM-kilpailuiden kunniaksi muistutus sekä motivaatiopuhe Keilaaja-lehdestä vuodelta 1962: Olet harjoitellut liian vähän. 

Keilaajan vuoden 1962 syyskuun numerossa, Yrjö Halmeen toimiessa päätoimittajana, Keilaaja-lehdessä haluttiin isolla muistuttaa keilaajia harjoittelun tärkeydestä ja motivoida heitä panostamaan kehittymiseen lisää.

Pidemmittä puheitta tässä uudelleen julkaistavaksi artikkeli, ja toimikoon se jokaiselle keilaajalle hyvänä tsempparina loppukauden treenirutistukseen. Artikkelin on kirjoittanut aikanaan mysteerinen nimimerkki U:

 

OLET

HARJOITELLUT LIIAN VÄHÄN!

 

PARADOKSIT VASTAKKAIN

— Kukaan keilaaja ei tahdo, että häntä neuvotaan. — Eero Peltonen

— Ja kuitenkin jokainen keilaaja tarvitsee neuvoja. — Uuno Tuomi

 

Mikäli asetut sellaisen keilaajan asemaan, joka yrittää pysytellä v a i n tutuissa lukemissa eikä yritäkään saavuttaa määrätietoisesti omia ennätystuloksiaan, silloin voi luonnollisesti jättää tämän lukematta. Siitä on Sinulle, veli, vain ajanhukkaa.

Mutta jos tunnet mieletöntä halua kehittyä, heittää entistä parempia tuloksia, tavoittaa jokin unelma, voittaa . . .

Silloin ensimmäiseksi tehtävänä on alituisesti tarkkailla heittoasi, tarkkailla ja tuntea, mutta myöskin vaistoa, missä kohdassa teet jonkin virheen. Sillä niin yksinkertaiselta kuin keilaaminen näyttääkin, siinä tehdään pienessä, suppeassa tilassa ja nopeasti kuluvassa ajassa suorastaan suunnaton määrä virheitä.

Suurin osa näistä virheistä, joista osan voi keksiä helposti, osan vasta pitkällisen hakemisen jälkeen, johtuu hyvin yksinkertaisesta syystä.

Yksinkertaisin niistä on se, että olet harjoitellut liian vähän.

Tämän voi kuka tahansa todeta eräistä seikoista, jotka vain hän itse voi havaita.

Ennen kuin osoitamme näitä syitä mainittakoon, että se ei suinkaan merkitse oikeaa ja hyvää harjoittelua, että heität tämän tästä, vähän väliä, joka päivä ja päivässä montaakin kertaa, niin kuin kuka tahansa keilaamiseen innostunut voi tehdä saadessaan sitä varten sopivaa aikaa.

Luonnollisesti alituinen harjoitteleminen antaa hyvää tuntumaa, joka sekin on erittäin suositeltava juttu, mutta ei sekään vielä merkitse oikeata harjoittelua.

Alituisestikin radalla näkyvä heittelijä voi harjoitella liian vähän. Heittää paljon, mutta harjoitella vähän.

Tuo voi taas johtua sellaisesta seikasta, ettei hän voi vapautua yrittämistä tulosta. Hän ei voi vapautua tunteesta, että hänen heittoaan ja varsinkin sen tulosta tarkkaillaan.

Se on mieletöntä, mutta varsin luontevaa kun on kysymyksessä ihminen.

No niin: silloin olet joka tapauksessa harjoitellut liian vähän.

Tunnet, että kerta toisensa perästä heität väärin.

Olet näet teoriassa tietoinen siitä, miten heitto suoritetaan, mutta etpä vain saa juuri sitä heittoa aikaan. Mitä se merkitsee? Vain sitä, että et hallitsekaan heittoa. Et ole harjoitellut sitä tarpeeksi. Teet virheitä, jotka vain harkittu, tarkka harjoitus voi heitoistasi poistaa.

Tunnet vaistomaisesti, että olet hermostunut.

Jokainen heittäjä voi olla hieman verran hermostunut ja totta puhuen hyvä tulos edellyttää pientä, salaista hermostumista, joka kuvastaa kilpailutunnelmaa. Liiallinen varominen mielin suoritettu kilpailu voi päättyä turmiollisesti ja murheellisesti. Mutta hermostuneisuus voi aiheuttaa, että et enää tiedä, miten vaikeata sinun keskittyä heittoosi. Liiallinen hermostuneisuus muuttaa ruutuun kuuluvaa oloa ja saatat olla valmis luonteeltasi epävakaaseen heittoon. Tällainen heittäjän tapa houkutella itseään epämiellyttävään tilaan on seurausta tuosta hermostuneisuudesta, joka puolestaan on seurausta puutteellisesta harjoittelusta.

Entistä parempi tulos keilailussa johtuu ennen kaikkea siitä, että kaikki on tasaista, kaikki osuu kohdalleen, on oikea rytmi; harjoittelu ennen kilpailua, henkinen valmistuminen kilpailuhetkeen, vapautuminen turhasta jännityksestä, täysi luottamus omaan heittotekniikan hyvyyteen . . .

Luottamus kilpailuhetkellä omaan kykyyn saadaan oikealla tavalla harjoittelemalla, keräämällä peilailua ja itseluottamusta.

  • ● ●

Keilaamisessa on niin kovin selvästi nähtävissä kaksi suurta tekijää. Jos ne toimivat käsi kädessä, silloin menestys on taattu.

Henkinen panos (ei puhuminen) — keskustelu järkevästi itsensä kanssa — keskittyminen.

Ruumiillinen kuntoisuus — olen terve, mikään paikka ei kolota, en tunne kärsiväni mistään edellisen illan tms. seurauksesta.

  • ● ●

Kumpaistakin tärkeätä seikkaa sekä yli- että aliarvioidaan.

Lukemattomat kerrat nähdään, miten kilpailijaa on pakko puhua, saadakseen jotenkin itsensä puretuksi, tuon sisäisen jännityksen, joka voi haitata hyvän tuloksen syntymistä, mutta voi myös olla sen aiheuttaja.

Keilaaminen sisältää paljon paradoksaaleja ristiriitaisuuksia. Ehdottomasti yhtenäistä linjaa ei voida vetää. Mutta eräs asia selviää keilaajalle hyvinkin nopeasti: onko harjoitellut liian vähän . . .

U : t