Uran ensimmäiset arvokisat toivat Erkki Koivurannalle neljän mitalin jättipotin

Itävallan Wienissä helmikuussa järjestetyt veteraanien EM-kisat olivat suomalaisnäkökulmasta varsin hieno menestys, sillä mitaleita sateli lähestulkoon jokaisesta kilpailuosiosta. 

Valtaosan mitaleista voitti Erkki Koivuranta, joka oli Wienissä suorastaan liekeissä. Koivuranta napsi parikullan ja joukkuepronssin lisäksi Mastersin hopeaa ja All Eventsin pronssia. Tampereella asuva Koivuranta lähti kisoihin vaatimattomasti, eikä ollut asettanut itselleen sen suurempia odotuksia.

– Ensimmäinen kerta arvokisoissa, niin olihan se uusi ja erilainen tilanne, mutta mielelläni lähdin. Vaikka ikää jo onkin, niin aina sitä haluaa oppia uutta.

– Lähdin tekemään omaa suoritustani, enkä ajatellut millaisia pelaajia siellä on vastassa. Ajattelin, että ensimmäinen peli sen näyttää, millaiset olosuhteet ovat ja millaisia keilaajia ympärillä pyörii. En tosin kisojen aikana muiden heittoja katsellut, vaan painoin omaa työtäni, Koivuranta kertoo.

EM-kilpailut avattiin single-osiolla, jossa Koivuranta oli heti lähellä ensimmäistä mitaliaan. Koivuranta nakutti kuuteen sarjaan kelpo tuloksen 1293, mutta lopputulemana oli viides sija, kun neljä parasta jatkoivat matkaa mitalipeleihin.

Jännitystä Koivuranta ei juuri tuntenut, vaikka arvokisatilanne hänelle täysin uutta olikin.

– Odottava tunnelma oli ennen kisojen alkua ja pientä kihelmöintiä oli, että voisihan tuo jo alkaa. Kaikki oli uutta, niin sai aina odottaa, että mitä tapahtuu seuraavaksi. Se varmaan syrjäytti jännityksen pois.

Koivuranta heitti muuten mainion kisan, mutta viimeiseen sarjaan osui 169, mikä tiputti hänet tuloslistalla alemmas ja lopulta 17 pisteen päähän mitalista.

– Vähän se kyrsi siinä viimeisessä sarjassa. Tuli vähän mokattua radan kanssa. Sen jälkeen aloimme katsomaan Järvilän Samin kanssa ratojen topografiakarttoja. Huomasimme, että viimeinen ratapari esimerkiksi on sellainen, jossa oli selviä eroja, toteaa Koivuranta.

Euroopan mestaruus jännitysnäytelmän päätteeksi

Singlen jälkeen vuorossa oli parikisa, johon Koivuranta osallistui Leif Tuomisalo parinaan. Koivuranta takoi karsintaan komeasti 1352 ja Tuomisalokin pelasi hienon tuloksen 1242. Suomalaisparin hieno yhteispeli toi karsinnan toisen sijan ja varman mitalin. Koivuranta kertoo, että kaksikolla oli selvät sävelet ennen mitalipelejä.

– Ei siinä mitään häviämään lähdetty, vaan lähdimme vain voittamaan.

Ja voittohan sieltä tuli – tarkemmin sanottuna Euroopan mestaruus.

Semifinaalissa Koivuranta ja Tuomisalo kaatoivat Englannin parin 419–404 ja edessä oli enää finaali, jossa vastaan asettui karsinnan voittanut saksalaispari Peter Knopp – Ralf Gräve.

Koivuranta ja Tuomisalo joutuivat ottelussa takamatkalle, mutta viimeiset ruudut toivat dramatiikkaa peliin ja mestaruus ratkaistiin lopulta aikamoisessa trillerissä.

– Lefa [Tuomisalo] veti sitä meidän finaaliamme, itselläni ei ollut rata niin hallussa. Ysiruudussa kävi jo mielessä, että mitenhän tässä käy, kun vastustajat latoivat kaatoja. Saimme syrjäytettyä ne ajatukset, kun huomasimme, ettei se helppoa ole muillakaan, sillä käsi tärisi heilläkin. Saksalaisella jäi loppuun 4–9, mikä on paha paikattava ja niinhän siinä kävi, että ysikeila sinne jäi.

Gräven missi antoi vielä mahdollisuuden suomalaisille. Tuomisalo olisi voinut tuoda voiton muuraamalla kymppiruudun umpeen, mutta kahden kaadon jälkeen viimeisellä heitolla lähti yhdeksän. Tulos oli tasapeli ja voittajaa lähdettiin ratkomaan roll off -pelissä. Ensimmäinen kierros meni tasan, mutta toinen toi ratkaisun.

Knopp heitti kaadon ja Koivuranta yhdeksän. Gräven heikko seiska-avaus antoi avaimet Tuomisalon käteen, joka heitti yhdeksän pois ja mestaruus tuli Suomeen lukemin 18–17.

– Gräve hermoili vähän ja otti seitsemän pois. Kilpailunjohtaja sanoi, että kahdeksalla tasan, mutta Lefa ei sitä kuullut, kun hän keskittyi niin paljon. Kaikkien aikojen draamaa se oli ja jännitystä oli puolin ja toisin. Tunnelma oli huipussaan.

Kaksi henkilökohtaista mitalia kaupan päälle

Suomi voitti joukkuekilpailun pronssia ja joukkueessa keilasivat Koivurannan ja Tuomisalon lisäksi myös Esa Nieminen ja Jukka Poutiainen. Koivuranta keikkui siinä vaiheessa All Events -taulukossa korkeilla sijoilla ja tilanne oli keilaajalla itselläänkin hyvin tiedossa. Joukkuekilpailun viimeinen hyvä sarja nosti Koivurannan lopulta All Events- pronssille.

All Eventsin lisäksi Koivuranta lisäsi mitalisaldoonsa vielä yhden mitalin, Mastersin hopean. Koivuranta kaatoi Mastersissa kumoon englantilaisen Gary Bakerin, israelilaisen Abed Ellatif Mahamidin ja kotiyleisön suosikin, itävaltalaisen Wolfgang Hauskan, joten jälleen oli mahdollisuus pelata Euroopan mestaruudesta.

– Englantilaisella oli ammattilaiskeilaaja Verity Crawley taustalla katsomassa koko ajan, mutta olihan minullakin Sami [Järvilä] siinä. Englantilaisella huononi reaktio pallossa koko ajan, ja me teimme pieniä muutoksia ja onnistuin voittamaan. Israelilainen tuntui jännittävän kovasti ja hän meinasi mennä väärälle radallekin välillä. Se peli oli hallussa. Hauska oli kova pelimies ja hänellä oli pari sataa ihmistä taustalla kannustamassa, Koivuranta kuvailee vastustajiaan.

– Pelin jälkeen oli aina sellainen 45 minuutin tauko ennen seuraavaa ja Hauskan jälkeen ajattelin, että on taas tauko ja riisuin kamppeet pois. Mutta finaali alkoikin heti.

Finaalissa Koivuranta sai vastaansa Skotlannin Alan Keddien, joka tarjosi kovaa kyytiä. Avaussarja meni Keddielle 210–164 ja toinen sarja peräti 278–214.

– Tuntui, ettei focus ollut aivan sataprosenttisesti mukana, kun oli kova peli alla. Äkkiä kengät jalkaan ja touhuamaan sinne, niin jäi hieman huono fiilis. Skotlantilainen pelasi kyllä todella hyvin, ettei siitä jossiteltavaa jäänyt, Koivuranta tuumaa Masters-hopeastaan.

Kasa arvokisamitaleita ei muuta arkea

Koivuranta on alkujaan Kemistä lähtöisin, mutta on asunut Tampereella jo 25 vuoden ajan. 1980-luvulla keilailun aloittanut Koivuranta on tuttu näky keilahalleilla, mutta on hänellekin osunut pitkiä pausseja lajista.

– Taukoa tuli, kun 2000-luvun alussa meille syntyi vielä iltatähti ja perhe vaati toki oman aikansa. Satunnaisesti tuli keilattua, mutta muut asiat veivät enemmän aikaa. Nuorin tytär kun alkoi kulkea omillaan, niin aloin taas keilaamaan enemmän. Vanha maajoukkuevalmentaja Sam Anker on pari vuotta seurannut välillä heittoani, ja antanut vinkkejä ja opastusta. Siitä on ollut kyllä hyötyä.

Vaikka Koivuranta palasikin Itävallasta Kaupin keilahallille kaulassaan tukku EM-mitaleita, ei hän silti ole ylpistynyt laisinkaan. Tuttu vaatimattomuus kuuluu puheissa, eikä menestys muuta hänen ajatusmaailmaansa tai tavoitteitaan.

– Mitään selviä tavoitteita ei ole ollut koskaan. Noissa TKK:n joukkuepeleissä ne enimmät tavoitteet minulla lähinnä ovat. Tulevaisuudesta ei toki koskaan tiedä sanoa ja päivä kerrallaan mennään. Niin kauan keilataan, kun terveyttä riittää. Ei oteta paineita, mutta ihan hauskaa hommaa se on näköjään välillä menestyäkin, sitä ei voi kieltää, Koivuranta päättää.

Teksti: Markus Viljanen

Kuvat: Sami Järvilä