European Bowling Tour

Tulosta

Veteraanierässä Lindholmin ylivoimaa

Simo Leskinen teki kuutoserän parhaan tuloksen

07.01.2018

Brunswick Ballmaster Openin veteraanierässä lohjalainen Pekka Lindholm osoitti ylivoimaa ottamalla veteraanivoiton tuloksella 1332. Koko erän voitti runsaasti nuorempi Simo Leskinen kolme pistettä paremmalla tuloksella.

Pekka Lindholm aloitti melko varovaisesti, mutta jo kolmen sarjan kohdalla hän oli siirtynyt veteraanien ykköseksi. Ja kun tahti hyvänä jatkui, nousi hän koko erän piikkiin neljännellä sarjalla. Simo Leskinen kuitenkin puristi viimeisessä sarjassa niukasti ohi ja otti erävoiton 1335 – 1332.
Lindholmin meno oli toki aivan liikaa muille veteraani-ikäisille, seuraava hävisi 90 pistettä. Esa Siltanen pelasi kakkoseksi pistein 1242 ja Pentti Lempiäinen kolmanneksi, 1211.

Lindholm oli hyvällä päällä jutustellessaan pelin jälkeen:
- Sami Salin oli käynyt keilaamassa aiemmin ja sanoi, että hänen pallonsa ei tarttunut lainkaan. Otin siis karvaisimman palloni ja hioin sen 600-vahvuisella paperilla ja se toimi mukavasti. Keilasin koko kisan samasta paikasta, kakkosmerkistä, pari rimaa vain täytyi siirtyä. Se harmittaa, kun viimeisen sarjan viimeiseen ruutuun jäi mukavan näköisestä heitosta kasi-kymppi, kaveritkin tuota ihmettelivät. Siitä olisi voinut tulla oikein kunnon tulos, Pekka harmitteli viimeistä heittoaan.
- Tällainen veteraanierä on mielestäni mukava juttu. Saamme me köyhälyöntiset keilata keskenämme ja siitä on meille etua. Jos olisimme kierremiesten kanssa samassa erässä, nuo sotkisivat radat meiltä tyystin, Lindholm naurahti lopuksi.

Pekka Korpi

Kuvat Seija Lankinen

Ballmaster Openin sivuille
Online scoring
Live streaming

 


« Palaa