Muut uutiset

Tulosta

Sääntöjä päivitetty tulevalle kaudelle

12.06.2018

SKL:n hallitus on kokouksessaan kilpailu- ja sarjavaliokunnan esityksestä rukannut sääntöjä. Isoimmat muutokset tehtiin valtakunnansarjasääntöihin, jonka mukaan muun muassa SM-liigat pelataan yhdellä peliformaatilla.

Kulunut kausi SM-liigoissa pelattiin kahdella eri peliformaatilla, bakerilla ja ”mies-miestä vastaan”-pelitavalla. Joukkueille tehtyjen kyselyiden ja kilpailu- ja sarjavaliokunnassa käytyjen keskustelujen perusteella tulevan kauden pelitavan valinnassa päädyttiin mies-miestä vastaan valintaan.
Miesten ykkössarja pelataan 16 joukkueen voimin, siten että joukkueet on jaettu kahteen lohkoon. Runkosarjassa pelataan neljä kierrosta. Jokaisella kierroksella lohkon joukkueet kohtaavat toisensa kerran.
Naisten ykkössarjassa joukkueet on jaettu maantieteellisesti lohkoihin. Runkosarjassa pelataan neljä tai viisi kierrosta. Jokaisella kierroksella joukkueet kohtaavat toisensa kerran. Poikkeuksena nelijoukkueiset lohkot, joissa joukkueet kohtaavat toisensa kierroksella kahdesti. Joukkueen vahvuus on kolme keilaajaa + yksi vaihtopelaaja yhdessä ottelussa.
Naisten kakkossarja on lopetettu ja joukkueet on siirretty ykkössarjaan.
Valtakunnansarjojen päivitetyt säännöt ovat nähtävillä kokonaisuudessaan https://www.keilailu.fi/files/upload_pdf/89040/6.2%20Valtakunnansarjojen%20s%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6t%202018%2D2019%20muutoksineen.pdf (muutokset; punaisella poistetut ja keltaisella pohjalla lisäykset).

SKL:n kilpailusääntöihin tehtiin yksi pieni tarkennus kohtaan 6.1; Suorittamalla osallistumismaksut keilaaja suostuu siihen, että tulokset, tulosluettelo, kuva ja videokuva voidaan julkaista reaaliaikaisesti (esim. online scoring tai live steaming) tai jälkikäteen Internetissä, lehdessä, teksti-TV:ssä tai muissa medioissa.
SKL:n päivitetyt kilpailusäännöt on nähtävillä kokonaisuudessaan https://www.keilailu.fi/files/upload_pdf/89039/6.4%20Kilpailus%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6t%202018%2D2019%20muutoksineen%204.6.2018.pdf (muutokset; punaisella poistetut ja keltaisella pohjalla lisäykset).

SM-kilpailusäännöissä kohtaan 10 tehtiin muutos koskien peliasuja; Joukkueiden tulee esiintyä sääntöjen mukaisesti yhdenmukaisiin peliasuihin pukeutuneina. Yhdenmukaisella peliasulla viitataan pelipaitaan. (Kilpailusäännöt kohta 7.1) Säännön rikkomisesta kilpailunjohtajalla on oikeus määrätä pelimaksun suuruinen sakko. Sakko tulee maksaa ennen kuin SM-kilpailujen alkukilpailu on loppunut, jotta tulos hyväksytään.
SM-kilpailujen päivitetyt säännöt on nähtävillä kokonaisuudessaan https://www.keilailu.fi/files/upload_pdf/89038/6.3%20SM%2Ds%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6t%20muutoksineen%207.6.2018.pdf (muutokset; punaisella poistetut ja keltaisella pohjalla lisäykset).

Kaikki SKL:n säännöt löydät seuraavan linkin alta; https://www.keilailu.fi/content/fi/1/20793/S%E4%E4nn%F6t.html

 

Sami Järvilä


« Palaa