Euroopan Keilailuliitto (EBF) on nimennyt teknisen- ja koulutusvaliokunnan puheenjohtajaksi Piritta Kantolan, joka on tehnyt jo pitkään menestyksekästä työtä keilailun koulutuksen ja valmentamisen parissa.

Piritta Kantola korvaa luottamustehtävässä Onder Gurkanin, joka siirtyy puolestaan EBF:n sisällä uuteen markkinoinnista vastaavaan valiokuntaan.

Kantola jakaa teknisen- ja koulutusvaliokunnassa vastuun toisen puheenjohtajan Marios Nicolaidesin kanssa. Nicolaides hoitaa käytännössä teknisen puolen asioita, mutta työskentelee myös koulutuspuolella yhdessä Kantolan kanssa.

– Tämä oli positiivinen yllätys itselleni ja kauhean otettu olen siitä, kun Onder Gurkan oli hallituksen kokouksessa kysynyt, kuka voisi olla hänen jälkeensä puheenjohtaja, ja minua oli  esitetty tehtävään. Se lämmittää kovasti mieltä ja on imarreltu fiilis, Kantola kiittää luottamuksesta.

Kuortaneella keilailun valmennuskeskuksesta vastaava Kantola on tehnyt urheilujohtamisen opintoihinsa erilaisia projekteja aiheeseen liittyen.

– Kuvittelisin, että silläkin on oma vaikutuksensa tähän valintaan. Olen sitoutunut puheenjohtajan tehtävään kahdeksi vuodeksi. Oma toiveeni oli, että kahden vuoden jälkeen katsotaan, että toimiiko homma ja onko tavoitteisiin päästy. Tässä tehtävässä määräaikaisuutta ei ole, mutta itse tykkään siitä, että on tietty aika, jonka puitteissa pitää saada projektit maaliin. Jos sen jälkeen huomataan, että oma aika ja panos eivät luottamustehtävään riitä, niin turha siinä on myöskään mukana roikkua. Se on pitkälti oma ajatus luottamustehtävistä ja haluan itse olla aktiivinen toimija.

Kantola on tehnyt töitä komiteassa pitkään jo aikaisemmin.

– Muistaakseni vuodesta 2008 asti. Toimintamallit ovat tuttuja, mutta tulevat projektit ovat isoja ja niiden vieminen eteenpäin ovat isoja. Ne työllistävät minua jatkossa aiempaa enemmän. Oma toimenkuvani muuttuu nyt tietysti siten, että olen puheenjohtajana vastuu siitä, että komitea toimii ja asioita tapahtuu. Me kokoonnumme ja jaamme työtehtävät, kehitämme toimintaa ja arvioimme, miten asiat toimivat. Tehtävämme on myös kouluttaa uusia kouluttajia keilailun pariin.

– Näen tässä ison vastuun, että kaikki meidän projektit etenevät ja saamme myös uusia yhteistyötahoja sekä uusia ajatuksia mukaan toimintaan. mitään toimivaa ei kannata särkeä, Kantola kertoo ja korostaa, että luottamustehtävistä huolimatta hänen työnantajansa ovat Kuortaneen Urheiluopisto sekä Suomen Keilailuliitto.

Hän toivoo, että EBF voisi vahvistaa jatkossa entisestään toimivia asioita ja samalla koittaa vastata muuttuvaan keilailukenttään mahdollisimman hyvin.

– Onhan tässä omat mielenkiintoiset haasteensa, mutta samalla tämä on hienoa hommaa ja hyviä asioita olemme vuosien aikana saaneet aikaiseksi. Koulutus on se, joka itseäni kiinnostaa ja entistä vahvemmin varmasti omat työtehtävät sinne koulutuspuolelle johtavat.

Kantola huomauttaa, että EBF:n toiminnassa isossa roolissa on se, että keilailu muuttuu lajina jatkuvasti.

– Meidän tehtävä on pysyä ajassa mukana ja päivittää koulutuksia tarpeen mukaan, koska me koulutamme kouluttajia ja heidän kauttaan keilailuvalmentajia ympäri Eurooppaa. Ajan tasalla pysyminen on yksi meidän suurimmista tehtävistämme. Ei esimerkiksi pallonreaktiosta puhuta samalla tavalla kuin 10–15 vuotta sitten.

Tällä hetkellä EBF:n koulutussisältöä ja materiaaleja hyödyntää suurin osa Euroopan maista.

– Koen, että meistä on iso hyöty siinä, että saamme samanaikaisesti kaikille maille päivitetyt sisällöt. Valmentajakoulutusten hallinta on kiinni jokaisen maan keilailuliitosta, mutta päivitykset materiaaleihin ja sisältöihin tulevat automaattisesti meiltä, Kantola linjaa.

Hän kertoo myös, että EBF:n tavoite on lisätä keilailumaita, joista valmistuu aktiivisen valmentajakoulutuksen kautta koulutettuja valmentajia.

– Lisäksi haluamme opettaa keilailussa niitä asioita, jotka ovat pinnalla ja saamaan sitä kautta kehitettyä keilailun ilmettä ja imagoa läpi Euroopan. Keilailumaat ovat toki erilaisia eikä kaikkia voi laittaa samaan muottiin, mutta tavoitteena on saada lajia yhä ammattimaisemmaksi ja urheilullisemmaksi, mutta samalla myös nuorekkaammaksi ja modernimmaksi.

 

Teksti ja kuva: Henri Havusela