“Kai sitä jonkinlainen joukkuepelaaja on tullut oltua”

Tulosten takana –juttusarja jatkuu ketjuviestitse nyt toisessa osassa. Edellisessä osiossa Hall of Fame -legenda Maire Rautakoski lähetti viestikapulan eteenpäin entiselle maajoukkuepelaajalle, Kari Jehkiselle, joka kertoo nyt omaa tarinaansa yhä jatkuvan keilailu-uransa varrelta.

Jos etsisi hakukonepalvelu Googlesta hyvän joukkuepelaajan määritelmää, voisi hakutulokseksi tulla ihan hyvin nimi Kari Jehkinen. Eli tovereitaan tukeva mukava savolainen.

Jehkinen oli Suomen menestyksekkään keilailumaajoukkueen vakiokasvoja 1980- ja 1990-luvuilla. Takataskustaan oravikoskelaiselta löytyy muun muassa joukkuehopeamitali MM-kotikisoista vuodelta 1987. Uran kirkkaimmat kultamitalit sen sijaan löytyvät Euroopan joukkuecupista vuosilta 1984 ja 1986 sekä hopea vuosimallia 1988. Saldoon voi lisätä vuosituhannen vaihteen molemmin puolin kuusi SM-kilpailuista voitettua pari- ja joukkuemitalia. SM-liigastakin kultaa kertaalleen, himmeämpiä sitten useampia.

Mutta henkilökohtaisia arvovoittoja on toistaiseksi kertynyt yhden SM-pronssin verran, vuonna 1995. Osaatko sanoa, miksi niin?

– En osaa sanoa, varmaankin se on ollut jännityksen syytä. Paikkopeli on minulla aina ollut vahvaa, mutta pitkät jonot ovat puuttuneet, Kari arvioi.

Toki näitä henkilökohtaisia voittoja Jehkinen on tietenkin napsinut erikoiskilpailuista ympäri Suomen, mutta niin on myös keilailuvälinevalmistaja Brunswickin järjestämiä karsintoja omaan World Memorial Openiin. Sen Suomen karsinnoista Jehkinen on päässyt Chicagoon kilpailemaan maailman parhaita vastaan neljästi, enemmän tästä maasta kuin kukaan muu.

Oravikoskelta maailman kartalle

Jehkinen kasvoi Oravikoskella, Kuopion ja Leppävirran kupeessa, jonne hänen perheensä oli muuttanut töiden perässä. Vireää pikkukylää vauhdittivat kaivokset ja valtionyhtiö Outokumpu, joka toimi isona työllistäjänä ja rakennutti työntekijöilleen asuntoja sekä kylään liikuntapaikkoja – kuten myös keilahallin. Oravikosken kaksirataisen keilahallin avajaisia pidettiin vuoden alussa 1971 ja laji levisi vahvasti myös duunarien keskuudessa.

Kaksirataiseen halliin ei kuitenkaan saatu vielä automaattisia pystytyskoneita, vaan jouduttiin turvautumaan keilapoikien apuun. Silloin 15-vuotias Kari Jehkinen, kaivosmiehen poika, sai taskurahan toivossa ensikosketuksen keilailuun.

 

Ääni: Kari Jehkinen kertoo ensikosketuksestaan keilailuun.

“Muutaman kaverin kanssa tartuttiin hommaan. Muistaakseni palkka oli markan ja 50 penniä tunnilta”, Kari valoittaa. “Helppoahan se oli oman kylän aloittelijoille nostella niitä, mutta kun Kuopiosta tulivat vähän paremmat pelaajat, kuten Rautakosken Maire perheineen, niin hikihän siinä tuli.”

“Eikä auttanut lopettaa, vaikka väsähti, sillä he maksoivat ylimääräistä rahaa, että jatkettaisiin nostamista”, Kari nauraa perään.

Niinä harvoina hetkinä, kun hallista löytyi tilaa, myös Jehkinen itse kokeili keilaamista. Myöhemmin keilannostajille järjestettiin Oravikoskella oma kilpailu, jonka hän voitti ja tienasi muutaman kymmenen markan lahjakortin kyläkauppaan.

Mutta kipinä keilailuun, se oli syttynyt.

Luottopeluriksi maajoukkueeseen

Kymmenen vuoden päästä Oravikosken keilahallin avautumisesta Kari Jehkinen debytoi maajoukkuepaidassa Frankfurtin EM-kilpailuissa.

“No nehän meni ihan pipariksi”, Kari toteaa.

Jehkinen pelasi kisat vajaan 180:n pisteen keskiarvolla ja sijoittui 90:n keilaajan joukossa All eventin häntäpäähän. Syynä oli ennen kisoja keskisormeen tullut jännetuppitulehdus.

“Piikittämällä pystyin kyllä sitten pelaamaan, mutta oli huono kokemus.”

Vuoden 1983 Ballmaster Openissa Jehkinen kävi urallaan lähimpänä voittoa sijoittuen neljänneksi. Vuonna 1984 ovet avautuivat jälleen maajoukkueeseen ja Brysseliin Euroopan joukkuecupiin. Suomi huuhtoi kisoista kultaa joukkueella Kari Jehkinen, Tom Hahl, Olli Tiainen, Tapio Vuorinen, Paavo Grönmark ja Hannu Närhi. Kaksi vuotta myöhemmin Frankfurtissa Vuorisen ja Närhen korvasivat Teemu Raatikainen ja Pekka Lundström, mutta lopputulos oli sama. Aiemmin alkuvuodesta Kari Jehkinen oli pelannut jälleen myös Ballmaster Openin pudotuspelejä, jääden tällä kertaa viidenneksi.

Elettiin kulta-aikaa.

 

Keilailumenestyksen lisäksi vuonna 1986 syntyi huhtikuussa Kari ja Tarja Jehkisen perheeseen poika Joonas. Samana vuonna tuli myös tieto Outokummun nikkelikaivoksen loppumisesta Oravikoskella, jossa Kari oli töissä. Hänelle tarjottiin työpaikkaa Kemistä Outokummun kaivokselta, mutta työkuviot saivat jatkumoa kuitenkin Varkaudessa, joten paikkakunnan vaihdosta ei tarvinnut tehdä.

“Veitsiluodon keilaajat olisivat minulle työpaikan Kemistä hankkineet, joten keilailu olisi kyllä heidän kanssaan jatkunut. Vaikea kuvitella, missä sitä muutoin olisi nyt, jos olisi sille tielle lähtenyt”, Kari miettii.

Oravikosken kaivos sulkeutui sittemmin vuonna 1987. Samana vuonna pelattiin myös keilailun MM-kilpailut Helsingissä, joissa Jehkinen keilasi upeasti. Henkilökohtainen arvokisamitalikin oli lähellä singlessä, jossa Kari sijoittui parhaana suomalaisena kuudenneksi tuloksella 1271 – vain 30 pistettä pronssille yltänyttä USA:n Rick Steelsmithia perässä. Joukkuepelistä tarttui haaviin kuitenkin se MM-hopea, jossa vähemmän yllättäen “ruotsalaiset saivat kaatoja melkein mistä vain”. Suomalaiset Jehkisen, Hahlin, Tiaisen, Raatikaisen, Arvi Korhosen sekä Mikko Kaartisen johdolla osuivat hyvin taskuun, mutta nurkka ei lähtenyt. Tai näin ainakin Kari Jehkinen asiaa luonnehtii.

Näissä kisoissa oli sittemmin enemmänkin tarvetta Jehkisen rautaiselle joukkuepelaajuudelle, kun Mastersissa jännitettiin Tom Hahlin mitalin kohtaloa: “Masters ei omalla kohdallani oikein sujunut, mutta tuli tärkeällä kohdalla voitettua yksi pelaaja viimeisessä sarjassa, jotta Tomppa pääsi pudotuspeleihin ja minä vein bonuspisteet”, Kari nauraa. “Se jäi kyllä huippukohdaksi.”