Kilpailemaan

Keilailun perinteinen kilpailukausi on alkanut syyskuun myötä. Ensimmäiset sarjakierroksetkin on pelattu ja pian alkaa täysi rähinä.

Rekisteröityneelle keilaajalle kilpaileminen on tärkein asia, se syy rekisteröintiin. Ainakin suurimmalla osalla on näin. Ainakin näin se pitäisi olla.

Miksi siis monilla paikkakunnilla kilpailusuoritusten määrä vähenee, vaikka jäsenmäärä on muutaman viime vuoden säilynyt suunnilleen ennallaan?

Monilla on tietysti omat syynä olla kilpailematta, aivan kuin monilla keilaajilla on omat syynsä kilpailla runsaasti.

Kilpaileminen on oikeasti kivaa, jos tuollainen ilmaisu tässä sallitaan. Kun olet maksanut osallistumismaksusi ja menet pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet ja laitat seuran paidan päällesi, tunnelma on ihan erilainen kuin mennessäsi heittelemään muuten vain. Ja sitten radalla odottaessasi pelikaveriasi, siinä on pientä jännitystä, jos et etukäteen tiedä kenen kanssa olet keilaamassa.

”Numero rinnassa” pelaaminen on ihan eri laji, kun harjoittelu. Yksikään yhden keilan paikko ei ole varma, mutta onnistunut kymppipaikko lämmittää mukavasti. Kaato, toinen ja kolmaskin aiheuttavat mukavaa hyrinää.

Keilailu itsessään on todella mielenkiintoista, mutta kilpailutilanne tuo siihen aivan oman lisänsä. Joukkuepelit ovat sitten aivan oma lajinsa. Pelaaminen joukkueen eteen kaverien kanssa nostaa kilpailemisenkin uudelle tasolle. Sarjapelit ovat kilpailemisen suola. Harva meistä kilpailee menestyksen vuoksi. Niitäkin on, mutta suurin osa kilpailee itseään (ja vähän kavereitakin) vastaan. Koska kilpaileminen on kivaa.