European Bowling Tour

Tulosta

Belmonte vei isot rahat Malmössä

27.08.2017

Australian Jason Belmonte liitti jälleen yhden meriitin komean uransa jatkeeksi, kun hän voitti Ruotsissa Euroopan ja maailman tourien osakilpailun Lucky Larsen Mastersin.

Kilpailun voitto ja lähes 17 000 euron ykköspalkinto ratkaistiin neljän keilaajan kesken porraspelissä. Ensimmäisessä ottelussa kohtasivat Suomen ja Ruotsin maajoukkuemiehet Jari Ratia ja Pontus Andersson. Tuo peli kääntyi nopeasti Ratian voitoksi. Toisen ruudun reikäpaikon jälkeen Jasu heitti viisi kaatoa jonoon. Andersson missasi ysikeilan kolmannessa ruudussa ja homma oli sitä myöten selvä. Ratia eteni jatkoon tuloksilla 225-183.
Toisessa sarjassa Ratiaa vastaan asettui USA:n nuori Cameron Weier. Ratia aloitti terävämmin ja otti alkutuplansa myötä johdon. Weier kuittasi tuon kolmella kaadolla ruutuihin 4-6. Ratia takerteli oikeanpuoleisen radan kanssa, eikä saanut sitä haltuun lainkaan. Yhden keilan missi ysiruudussa vei voitonhaaveet ja käteen jäi kolmossija 8 400 euron palkinnon myötä. Weier eteni loppuotteluun pistein 226-194.
Sen jenkki aloitti tuplalla, kun taas Jason Belmonte talkelteli kahdella seiskapaikolla. Sitten rutinoitunut aussimestari sai otteen radoista ja paukutti kuusi kaatoa jonoon. Weier puolestaan hukkasi pelilinjansa ja kuudennen ruudun missi ämpäristä ratkaisi pelin lopullisesti. Belmonte kasvatti tittelitilastoaan ja pankkitiliään lopputulosten 245-180 myötä.

Pekka Korpi

Järjestäjän sivuille

 

 

 


« Palaa