European Bowling Tour

Tulosta

Suomalaiset joukolla Müncheniin

21.03.2019

European Bowling Tour jatkuu tällä viikolla kiertueen suurimmalla kisalla, Brunswick Euro Challengella. Münchenin kilpailu on tämän vuoden ainoa platinum-tason kilpailu.

Pelit ovat alkaneet jo viime viikonloppuna, mutta ulkomaalaisten varsinainen rynnäkkö alkaa torstaina. Osanottajalistasta löytyy peräti 25 suomalaisnimeä, eli Ballmaster Openin jälkeen toiseksi eniten. Ilahduttavasti mukana on koko joukko naisten maajoukkuekeilaajia.
Ensimmäisenä kisaan ehtivät Mika ja Niko Oksanen sekä Tommi Poutiainen, jotka aloittavat torstaina puolilta päivin. Torstain iltaerässä on jo toistakymmentä meikäläistä ja lisää tulosta tehdään perjantaina.

Karsinta on tavalliseen tapaan kuusi sarjaa, josta kaikkiaan 62 keilaajaa pääsee jatkopeleihin. Alkuviikon karsintaeristä pääsee kahdessa eri kategoriassa kaikkiaan kymmenen keilaajaa mukaan. Karsinnan 12 parasta selvittää suoraan tiensä loppukilpailun toiselle kierrokselle. Karsinnan sijoille 13-52 päätyneet jatkavat, samoin desperadon neljä parasta.
Loppukilpailun ensimmäisessä osassa on mukana 52 keilaajaa, jotka pelaavat kuusi sarjaa. Tuon pelin 16 parasta etenee kakkosvaiheeseen, jossa mukaan tulevat karsinnan parhaat. 28 keilaajaa rullailee nollilta alkaen jälleen kuusi sarjaa, nyt jatkoon menee kahdeksan parasta. Nämä pelaavat kolmosvaiheessa round robinin seitsemän sarjaa edellisen osan pisteisiin lisättynä. 13 sarjan jälkeen kolme keilaajaa menee porraspeliin.

 

Pekka Korpi

Järjestäjän sivuille
Tulossivuille
Online scoring
Live streaming

 


« Palaa